kuva Päivi Kokko
Tavoitteena terve, älykäs, yhteistyöhaluinen ja toimintakykyinen paimensukuinen lapinkoira.
Susanna Kangasvuo, Tuusula, 040 775 4477, susanna.kangasvuo@gmail.com
sunnuntai 16. lokakuuta 2016
Kero raunioiden soveltuvuuskokeessa.
Lisää Omituista tuloskimaraa tältä viikonlopulta. Kero (O. Miilumaljakas) on tänään 16.10. suorittanut Salossa Pelastuskoiraliiton raunioiden soveltuvuuskokeen. Onpahan melkoisen hienoa! Isot Onnittelut Kerolle ja Päiville! :D
Ritva Rotumestari.
Eilen oli Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) päivä! :D
Lahdessa skabailtiin lappalaiskoirien agilityn rotumestaruuksista 3-luokissa. Tänä vuonna ratkottiin poikkeuksellisesti sekä medi- että maksiluokissa omat mestarit, sillä eri säkäryhmillä oli eri tuomarit, joten tulokset eivat olleet siinä määrin vertailukelpoisia, että mestaruuksista olisi voinut kilpailla ristiin medien ja maksien kesken.
Medien tuomarina toimi Johanna Nyberg, joka oli suunnitellut radat, jotka sisälsivät pääosin melkoisia keppien sisäänmenojippoja. Ritun kanssa selvittiin kolmelta radalta maaliin yhteensä yhdellä vitosella ja kahdella nollalla. Kahden ensimmäisen radan yhteistuloksella meille Lappalaiskoirien Rotumestaruus 2016! Toisella näistä radoista olimme myös harvinaislaatuisesti palkintopallilla, meidän sijoituksemme kilpailussa oli kolmas. Kahden viimeisimmän radan nollilla saimme kasaan myös tuplanollan ensi vuoden SM-kilpailuja ajatellen, joten kaiken kaikkiaan hyvä kisapäivä Ritulla!
Ensimmäisen radan vitonen tuli siitä, kun Ritu jätti viimeisen keppivälin pujottelematta ja joudun korjaamaan kyseisen virheen, jonka takia myös aikaa paloi jonkun verran.
A-kisa, 5/-1,70, sij.
B-kisa, 0/-4,68, sij. 3./23
C-kisa, HR, 0/-2,76, sij. 4./18
Maksien kisapäivä alkoi hyppyradalla, joka oli pääosin sama kuin medeilläkin, joskin maksien tuomari Pertti Siimes oli modifioinut sitä jonkin verran makseja varten. Ursan (FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula) kanssa otimme tältä radalta lämmittelyhyllyn, kun oma ohjaukseni takaakiertoon jäi aavistuksen vajaaksi ja Ursa hyppäsi yhden esteen väärinpäin.
Kahdella viimeisimmällä radalla ratkottiin maksien rotumestaruus, Ursa teki kaikkiaan priimaa työtä, sillä oli intoa ja menoa radalla, tekipä kaikki kontaktitkin sovitusti, joten en voi olla kuin tyytyväinen Ursan suorituksiin. Jäimme kuitenkin osattomiksi rotumittelöistä 100%:sti ohjaajan takia. Ensimmäisellä radalla onnistuin kuudennen esteen jälkeen unohtamaan radan! Olin aivan hukassa minne koira piti ohjata ja tietysti ohjasin Ursan väärälle hypylle. Olin jotenkin muistellut, että seiskahyppy olisi ollut todellista lähempänä, joten hukkasin ajatukseni radalla täysin. Kyllä harmitti! Enpä heti muista toista kertaa, kun olisin unohtanut radan kesken suorituksen, mutta se lienee tapahtunut joskus jokaiselle ohjaajalle - eilen oli minun vuoroni. Jatkoimme maaliin muuten puhtaalla radalla ja nappasimme myös viimeiseltä radalta nollan. On se hieno otus!
C-kisa, HR, HYL
B-kisa, HYL
A-kisa, 0/-3,24, sij. 9./30
Upeaa Ritu ja Ursa!! Ootte te huikeita!

Vuoden 2016 rotumestari, liitävä leijukoira PAIM-T Omituinen Tunturirisakas

sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Ihania sukulaispentuja.
Eilen tuli käytyä katsomassa pieniä paimensukuisia söpöläisiä, edellisen kerran näin näitä kolme viikkoa sitten ja sinä aikana pennut olivat kasvaneet hurjasti. Tyyppien takaa löytyy meijjän Luna-mamma viidennestä polvesta (eeie.). Pennut ovat syntyneet 25.8. yhdistelmästä Taapanterin Toto x Nutukas Aamurusko.
Hirmuisen hauskoja, reippaita ja tomeria hyvin voivia pentusia. Pennuista yksi uros, tumma riistanvärinen Tyrsky, on vielä toistaiseksi vailla ikiomaa kotia. Reipas Tyrsky-jätkä repi tukkaani aivan estoitta ja toimi pörröisenä pienenä kuvausassistenttina, kun rötkötin mahallani pentujen tasalla kamerani kanssa. Ihastuttava vahvatassuinen pikkuterroristi. :)
6 vk 2 pv, 8.10.2016.
Vasemmalla nartut Pärsky "Raili", Meri, Aava ja Tyyni "Susu", oikealla urokset Viima, Puhuri ja Tyrsky "Myrsky".
3 vk 3 pv, 18.9.2016.
Vasemmalla nartut Pärsky, Meri, Aava ja Tyyni, oikealla urokset Viima, Puhuri ja Tyrsky.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)