torstai 31. heinäkuuta 2014

Nutukas-senioritapaaminen.

Nutukas-Eeva järjesti tänävuonna kymmenen vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille seniorikasvateilleen tapaamisen. Osallistuimme sessioon karvatonkaulaisen Lunan (Nutukas Illusia, s.2002) kanssa. Lupasin Eevalle toimia samalla tapahtuman taltioijana ja jättää tapaamisesta kuvamuistoja.

Sisaruspuolet Fiinu (Nutukas Fiini, s.2000, i. Nutukas Hur Mur, e. Fidelis Janica) ja Uula (Nutukas Qu-Ukkeli, s.2004, i. Nutukas Wagner, e. Fidelis Janica).

Lauantaina 19.7. Eevan pihalle kokoontui värikäs kirjo Nutukkaan nimeä kantavia mummu- ja pappakoiria. Koolla oli erisävyisiä riistanvärisiä, mustia merkkivärisiä, oli kermaa, soopelia, dominoa ja parkkia, toisilla oli pienet teräväkärkiset pystykorvat, toisilla taas suuret pyöreäkärkiset kuuloelimet. Toiset olivat ilmiselvästi ulkonäkönsä puolesta sukulaisia. Vaihdeltiin kuulumisia, vertailtiin löytyikö koirista sukunäköä, syötiin, kahviteltiin ja kuunneltiin kiinnostuneena esitys vanhan koiran lihashuollosta. Vietettiin mukavaa kesäistä iltapäivää Eevan rehevällä pihamaalla.

Oli hauska nähdä kaikkia niitä Nutukkaita, osan olen tavannut ihan pentuna, pienen osan aikuisenakin ja osasta olin ennestään kuullut vain tarinoita. Silloin, kun vuosituhannen alussa otin Eevaan yhteyttä ja laitoin pentuvarausta vireille, Eeva ilmoitti tulevan ensimmäisen paimensukuiseni emovaihtoehdoiksi Nutukas Fiinin, Nutukas Gaian ja Nutukas Wanillan. Näistä viimeksi mainitusta emosta Luna minulle sitten tuli ja olen ollut Lunasta aina enemmän kuin onnellinen ja se on minulle ehdottoman tärkeä ja täydellinen Elämäni Koira. On kuitenkin kiintoisaa leikitellä ajatuksilla. Nutukas Gaian ensimmäisen pentueen ainoa narttupentu Nappi (Nutukas Xia) osallistui tapahtumaan. Jos asiat olisivat menneet vähän toisin, voisiko Nappi ollakin Luna? Yksi varsinaisista emovaihtoehdoistakin oli senioritapaamisessa Fiinu (Nutukas Fiini), joka ikävä kyllä ei ole saanut jälkeläisiä. Tämä narttutrio Luna, Nappi ja Fiinu on minulle henkilökohtaisesti sellainen jännä paimensukuishistoriani solmu ja oli hauska nähdä koirat samassa paikassa samaan aikaan.

Lunan lähin sukulainen, joka osallistui tapaamiseen oli Lunan eno Vaakku (Nutukas Wagner), jonka siskoa eli Lunan emoa Vannia (Nutukas Wanilla) näin Katselmuksessa keväällä: Liikuttava kohtaaminen. Lisäksi mukana oli useita Lunan serkkuja eli Vaakun pentuja, Nutukas Qu-Ukkeli, Ofelia, Onneli ja Ovelus. Toki kaikki tapaamiseen osallistuneet seniorikoirat taisivat olla  enemmän ja vähemmän sukua sekä toisilleen että Lunalle, kaikkien takaa löytyy samoja Nutukkaiden esi-isiä ja -emoja.

Mimmi (Nutukas Änkkäränkkä, s.2003, i. Fihtolas Sasli, e. Nutukas Venla).

Siskokset Jesse ja Santa (Nutukas Ofelia ja Onneli, s.2001, i. Nutukas Wagner, e. Taapanterin Pipari).

Senioritapaamisen Lunalle lähin sukulainen ja koko tapaamisen vanhin koira, Lunan syyskuussa viisitoista vuotta täyttävä eno Vaakku 
(Nutukas Wagner, s.1999, i. FIN MVA Kello Reijo, e. Nutukas Venla).

Nappi (Nutukas Xia, s.2003, i. Lumimaan Halli, e. Nutukas Gaia)
Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturisisakas) ja muun Omituisen Sienisaaliin isän serkku.

Taika (Nutukas Fennica, s.2000, i. Nutukas Hur Mur, e. Fidelis Janica).

Vain hyvin etäisesti sukua toisilleen olevat Nutukaat Kössi (Nutukas Ärrimörri, s.2003, i. Fihtolas Sasli, e. Nutukas Venla) 
ja Nappi (Nutukas Xia, s.2003, i. Lumimaan Halli, e. Nutukas Gaia) tutustuvat.
(Kössin emänisä Pennu (Nutukas Hur Mur) ja Napin emänemänemä Safir (Nutukas Huihaihuiskis) ovat sisaruksia.)

Poropaimennuskilpailuissa upeasti pärjännyt Mierka (Nutukas Örkkö Hörkkö, s.2004, i. FIN MVA Rahkis Lapin-Loituma, e. Tuhatkaunon Fliisia) 
ja veljensä Rene (Nutukas Örmykörmy) olivat senioritapaamisen nuorimmat koirat. Nutukas Ö-pentue täyttää lokakuussa kymmenen vuotta.

Kössi (Nutukas Ärrimörri, s.2003, i. Fihtolas Sasli, e. Nutukas Venla).

Nappi (Nutukas Xia, s.2003, i. Lumimaan Halli, e. Nutukas Gaia).
Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturisisakas) ja muun Omituisen Sienisaaliin isän serkku.

Velmu (Nutukas Ovelus, s.2001, i. Nutukas Wagner, e. Taapanterin Pipari). 

Vaakku (Nutukas Wagner, s.1999, i. FIN MVA Kello Reijo, e. Nutukas Venla).
Lunan eno.

Vaakku (Nutukas Wagner, s.1999, i. FIN MVA Kello Reijo, e. Nutukas Venla).

Nutukkaiden ulkomaan vahvistus eli Luxenburgissa asuvat 
Santa (Nutukas Onneli, s.2001, i. Nutukas Wagner, e. Taapanterin Pipari) ja Taika (Nutukas Fennica, s.2000, i. Nutukas Hur Mur, e. Fidelis Janica).

Uula (Nutukas Qu-Ukkeli, s.2004, i. Nutukas Wagner, e. Fidelis Janica).

Lihashuoltoluennoinnin alustusta. Uula (Nutukas Qu-Ukkeli, s.2004, i. Nutukas Wagner, e. Fidelis Janica) oli alkuun mallikoirana,
 josta Luna (Nutukas Illusia) jatkoi myöhemmin ahneempana koirana. Saimme nähdä mm. demonstraatiota siitä, miten koiraa pystyy venyttämään eri tavoin namiavusteisesti.

Uula (Nutukas Qu-Ukkeli, s.2004, i. Nutukas Wagner, e. Fidelis Janica).

Luna (Nutukas Illusia, s.2002, i. BH Pukranvaara Ravja, e. Nutukas Wanilla) hieronta- ja venyttelydemonstraation mallikoirana.

Luna (Nutukas Illusia, s.2002, i. BH Pukranvaara Ravja, e. Nutukas Wanilla).

Uula (Nutukas Qu-Ukkeli, s.2004, i. Nutukas Wagner, e. Fidelis Janica).

Uula (Nutukas Qu-Ukkeli, s.2004, i. Nutukas Wagner, e. Fidelis Janica).

Luxenburgilaiset Taika (Nutukas Fennica, s.2000, i. Nutukas Hur Mur, e. Fidelis Janica) ja Santa (Nutukas Onneli, s.2001, i. Nutukas Wagner, e. Taapanterin Pipari).

Siskokset Taika ja Fiinu (Nutukas Fennica ja Fiini, s.2000, i. Nutukas Hur Mur, e. Fidelis Janica).

Mimmi (Nutukas Änkkäränkkä, s.2003, i. Fihtolas Sasli, e. Nutukas Venla).

 Fiinu (Nutukas Fiini, s.2000, i. Nutukas Hur Mur, e. Fidelis Janica).

Vaakku (Nutukas Wagner, s.1999, i. FIN MVA Kello Reijo, e. Nutukas Venla) ja omistajansa Jonna.

Jesse (Nutukas Ofelia, s.2001, i. Nutukas Wagner, e. Taapanterin Pipari).

Jesse (Nutukas Ofelia, s.2001, i. Nutukas Wagner, e. Taapanterin Pipari).

Eeva saattelee viimeiset senioritapaamisvieraat portille (Jesse, Nutukas Ofelia, s.2001, i. Nutukas Wagner, e. Taapanterin Pipari).


Kiitokset Eevalle senioritapaamisen järjestämisestä! 
Oli mielenkiintoista nähdä vanhempia Nutukas-koiria ja osallistua kivasti toteutettuun iltapäivään. :)

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ursa täyttää yhdeksän vuotta!

Ursa (FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula) täyttää tänään yhdeksän vuotta.
Onnittelut koko Nutukas U2-pesueelle Ursa, Ukri, Saini, Zappa ja Minttu sekä suuren suuret kiitokset Eevalle tästä hienosta koirasta. :)

Kaivoin esille kuvia Lunan (Nutukas Illusia) esikoisten syntymän ajoilta.

Pieni Ursa.

Lunan Lapin tuliaiset.

Zappa vasemmalla ylhäällä, Saini ja Minttu alekkain, en osaa enää sanoa kumpi on kumpi, Ursa toisena oikealta ja Ukri oikealla.

Ursa ja Luna.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Lappalaisten lammaspaimennusta Liedossa.

Lappalaiskoiraporukalla Liedossa Koirataidon lammaspaimennustreeneissä 15.7.
Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.

Ritun (Omituinen Tunturirisakas) oma kuvapäivitys päivän annista: Ritu lammaspaimenessa pitkästä aikaa.

HENNA JA IMPI

Juskankankaan Ilajan Impi


Parina Noora ja Keke.

NOORA JA KEKE

Kajaskiven Huippu Hemmo


Parina keulilla Henna ja Impi.


Australiankelpie Freya (Kelmi Dilkara) toimii avustustehtävissä Kekelle.

Keulilla jarrukoirana Impi.








AINO JA LEEVI

Piiparipojan Bayliez




Keulilla jarrukoirana Kiela.





LAURA JA KIELA

Reppulin Min-Aman



Keulilla jarrukoirana Leevi.





NOORA JA VEIKKO

lapinporokoira Kirjokannen Pilven Veikko

Parina lauman edellä jarruttavana koirana Ritu (Omituinen Tunturirisakas).




PILVI JA NUTTU

Puhuripeikon Saanansyli





AINO JA RONTTI

Kajaskiven Vahkar Velho



















ISÄ JA POIKA

Piiparipojan Bayliez ja Kajaskiven Vahkar Velho