Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ritun agility. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ritun agility. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. joulukuuta 2016

Ursan ja Ritun agilityvuosi 2016.

On aika vetää yhteen Ursan (FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula) ja Ritun (PAIM-T AGI3 Omituinen Tunturirisakas) tämän vuoden 2016 agilitykisoja ja lajiin liittyviä saavutuksia.

PAIM-T AGI3 Omituinen Tunturirisakas

Ursa tekee aina vain tasaisesti hommia ja on ehdoton luottokaverini agilitykentillä. Ursan vuoden viimeisimmissä kisoissa Janakkalassa 29.10. teimme jotain, mitä ei tähän asti ollakaan tehty, kotiin tuomisina upeasti tetranolla. Päivän kaikilta neljältä radalta siis puhtaat nollat ja kaikki vielä reippaasti yli 4 m/s etenemällä - ei hassummin 11,5-vuotiaalta!! Samaiset kisat täydensivät myös SM-nollasaldomme tulevaa vuotta ajatellen, joten 2017 kesällä osallistumme yhteensä jo yhdeksänsiin yksilö-SM-kisoihimme. Tilastoja katsoessa Ursa on onnistunut parantamaan etenemisnopeuttaan edellisestä vuodesta, joka on kieltämättä aika hurjaa tuon ikäiseltä koiralta. Isona vaikuttavana tekijänä tässä lienee se, että olemme radikaalisti muuttaneet kontaktisuorituksia, joka myös näkyy varsinkin agilityratojen nopeuksissa - ja onnellista kyllä myös tuloksissa. :) On se hurja emäntä!

Ritun kohdalla tärkeimmäksi agilitysaavutukseksi tältä loppuvalta vuodelta nostan sen uran ensimmäiset SM-kisat, joiden karsintaradalta neitokainen teki hienon ratavirheettömän radan kaatosateessa. Aika ei kuitenkaan riittänyt puhtaaseen nollaan, eikä sijoitus finaaliradalle, joten nälkää riittää tulevillekin vuosille. Toinen vuoden kohokohta oli rotumestaruuskilpailut, joista Ritu nappasi hienosti kotiin medi3-luokan rotumestaruuden. Kaikki merkit lupaa hyvää myös tuleville agilityvuosille.

URSA 2016

- 19.6. Lahti, SM-kilpailut
- 20.8. Porvoo, Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut, PiirM-7 2016
- 15.10. Lahti, lappalaiskoirien rotumestaruuskilpailut
- 29.10. Janakkala, osallistumisoikeus agilityn SM-kilpailuihin 2017

Sulkeissa edellisen vuoden 2015 verrokkiarvot.

kisoja 26 kpl (24kpl)
     nollat 13 kpl - 50% (58,3%)
     yliaikanollat 0 kpl - 0% (8,3%)
     vitoset 5 kpl - 19,2% (8,3%)
     muut 2 kpl - 7,7% (8,3%)
     hylätyt 6 kpl - 23,1% (16,7%)
     (yliaikaisia kaikista tuloksista 1 kpl - 3,5% (12,5%))

nollatulosten keskimääräinen etenemisnopeus 4,11 m/s (4,05 m/s)
     hyppyradoilla 4,17 m/s (4,13 m/s)
     agilityradoilla 4,06 m/s (4,0 m/s)

RITU 2016

- 6.6. Tuusula, osallistumisoikeus vuoden 2016 SM-kilpailuhin
- 19.6. Lahti, SM-kilpailut, tulos 2,59, sij.77./262
- 20.8. Porvoo, Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut
- 15.10. Lahti, lappalaiskoirien rotumestaruuskilpailut, medi3-luokan rotumestari 2016

Sulkeissa edellisen vuoden 2015 verrokkiarvot, ensimmäinen arvo pitää sisällään vain 3-luokan tulokset, toisessa arvossa on mukana myös alempien luokkien kilpailutulokset.

kisoja 41 kpl (8 kpl / 21 kpl)
     nollat 12 kpl - 29,3% (25% / 47,6%)
     yliaikanollat 2 kpl - 4,9% (12,5% / 4,8%)
     vitoset 1 kpl - 2,4% (0% / 4,8%)
     muut 7 kpl - 17,1% (37,5% / 14,3%)
     hylätyt 19 kpl - 46,3% (25% / 28,6%)
     (yliaikaisia kaikista tuloksista 9 kpl - 22% (50% / 19%))

nollatulosten keskimääräinen etenemisnopeus  3,89 m/s (4,05 m/s / 4,0 m/s)
     hyppyradoilla 4,12 m/s (4,05 m/s / 4,27 m/s)
     agilityradoilla 3,78 m/s (- / 3,72 m/s)

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Ritva Rotumestari.

Eilen oli Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) päivä! :D

Lahdessa skabailtiin lappalaiskoirien agilityn rotumestaruuksista 3-luokissa. Tänä vuonna ratkottiin poikkeuksellisesti sekä medi- että maksiluokissa omat mestarit, sillä eri säkäryhmillä oli eri tuomarit, joten tulokset eivat olleet siinä määrin vertailukelpoisia, että mestaruuksista olisi voinut kilpailla ristiin medien ja maksien kesken.

Medien tuomarina toimi Johanna Nyberg, joka oli suunnitellut radat, jotka sisälsivät pääosin melkoisia keppien sisäänmenojippoja. Ritun kanssa selvittiin kolmelta radalta maaliin yhteensä yhdellä vitosella ja kahdella nollalla. Kahden ensimmäisen radan yhteistuloksella meille Lappalaiskoirien Rotumestaruus 2016! Toisella näistä radoista olimme myös harvinaislaatuisesti palkintopallilla, meidän sijoituksemme kilpailussa oli kolmas. Kahden viimeisimmän radan nollilla saimme kasaan myös tuplanollan ensi vuoden SM-kilpailuja ajatellen, joten kaiken kaikkiaan hyvä kisapäivä Ritulla!

Ensimmäisen radan vitonen tuli siitä, kun Ritu jätti viimeisen keppivälin pujottelematta ja joudun korjaamaan kyseisen virheen, jonka takia myös aikaa paloi jonkun verran.

     A-kisa, 5/-1,70, sij.
     B-kisa, 0/-4,68, sij. 3./23
     C-kisa, HR, 0/-2,76, sij. 4./18

Vuoden 2016 rotumestari, liitävä leijukoira PAIM-T Omituinen Tunturirisakas


Maksien kisapäivä alkoi hyppyradalla, joka oli pääosin sama kuin medeilläkin, joskin maksien tuomari Pertti Siimes oli modifioinut sitä jonkin verran makseja varten. Ursan (FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula) kanssa otimme tältä radalta lämmittelyhyllyn, kun oma ohjaukseni takaakiertoon jäi aavistuksen vajaaksi ja Ursa hyppäsi yhden esteen väärinpäin.

Kahdella viimeisimmällä radalla ratkottiin maksien rotumestaruus, Ursa teki kaikkiaan priimaa työtä, sillä oli intoa ja menoa radalla, tekipä kaikki kontaktitkin sovitusti, joten en voi olla kuin tyytyväinen Ursan suorituksiin. Jäimme kuitenkin osattomiksi rotumittelöistä 100%:sti ohjaajan takia. Ensimmäisellä radalla onnistuin kuudennen esteen jälkeen unohtamaan radan! Olin aivan hukassa minne koira piti ohjata ja tietysti ohjasin Ursan väärälle hypylle. Olin jotenkin muistellut, että seiskahyppy olisi ollut todellista lähempänä, joten hukkasin ajatukseni radalla täysin. Kyllä harmitti! Enpä heti muista toista kertaa, kun olisin unohtanut radan kesken suorituksen, mutta se lienee tapahtunut joskus jokaiselle ohjaajalle - eilen oli minun vuoroni. Jatkoimme maaliin muuten puhtaalla radalla ja nappasimme myös viimeiseltä radalta nollan. On se hieno otus!

     C-kisa, HR, HYL
     B-kisa, HYL
     A-kisa, 0/-3,24, sij. 9./30


Upeaa Ritu ja Ursa!! Ootte te huikeita!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Ursan ja Ritun agilityvuosi 2015.

Pienehköä yhteenvetoa ja tilastoa Ursan (FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula) ja Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) tämän vuoden agilitykisoista ja lajiin liittyvistä saavutuksista.

FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula
kuva Katja Nieminen

Vanha konkari Ursa tekee tasaisen varmaa työtä, viimeisimmät 10 kisaa pitävät sisällään yhden hylätyn suorituksen kaikki muut ovat olleet nollia. Kaiken kaikkiaan tämän vuoden nollaprosentti on varsin mainio 58%.

Ritu selvitti ykkös- ja kakkosluokan näppärästi ja kipusi nopeasti agilityn korkeimpaan luokkaan. Kolmosissa sillä on vielä tekemistä. Sille eli meille tulee vielä jonkin verran kieltoja, jotka tietysti syövät aikaa ja toisaalta agilityradoilla kontakteissa on vielä hitautta. Nämä otetaan nyt työn alle ja tulevan vuoden 2016 tavoitteena onkin saada kontaktisuorituksiin säpäkkyyttä ja ehkä saamme näin karsittua myös yliajalle menevien suoritusten määrästä - ja tietysti nostettua nollaprosenttia kolmosluokassa.

URSA 2015

- 1.6. Tuusula, osallistumisoikeus vuoden 2015 SM-kilpailuihin
- 8.6. Helsinki, osallistumisoikeus vuoden 2015 maajoukkuekarsintoihin
- 14.6. Oulu, SM-kilpailut
- 27.6. Jyväskylä, maajoukkekarsinnat
- 23.8. Nummela, Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut, PiirM-6 2015
- 23.8. Nummela, osallistumisoikeus vuoden 2016 SM-kilpailuihin

kisoja 24 kpl
     nollat 14 kpl - 58,3%
     yliaikanollat 2 kpl - 8,3%
     vitoset 2 kpl - 8,3%
     muut 2 kpl - 8,3%
     hylätyt 4 kpl - 16,7%
     (yliaikaisia kaikista tuloksista 3 kpl 12,5%)

nollatulosten keskimääräinen etenemisnopeus 4,05m/s
     hyppyradoilla 4,13m/s
     agilityradoilla 4,0m/s

RITU 2015

- 28.3. Lempäälä, Kilpailu-uran aloittaminen ja ensimmäinen LUVA
- 16.5. Tampere, SERT - siirto 2-luokkaan,
- 2.8. Porvoo, SERT - siirto 3-luokkaan
- 23.8. Nummela, Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut

kisoja 21 kpl
     nollat 10 kpl - 47,6%
     yliaikanollat 1 kpl - 4,8%
     vitoset 1 kpl - 4,8%
     muut 3 kpl - 14,3%
     hylätyt 6 kpl - 28,6%
     (yliaikaisia kaikista tuloksista 4 kpl - 19%)

nollatulosten keskimääräinen etenemisnopeus 4,0 m/s
     hyppyradoilla 4,27 m/s
     agilityradoilla 3,72 m/s

RITUN OSALTA ERI LUOKAT EROTELTUINA

1-luokka
kisoja 4 kpl
     nollat 3 kpl - 75%
     yliaikanollat -
     vitoset -
     muut -
     hylätyt 1 kpl - 25%
     (yliaikaisia kaikista tuloksista -)

2-luokka
kisoja 9 kpl
     nollat 5 kpl - 55,6%
     yliaikanollat -
     vitoset 1 kpl - 11,1%
     muut -
     hylätyt 3 kpl - 33,3%
     (yliaikaisia kaikista tuloksista -)

3-luokka
kisoja 8 kpl
     nollat 2 kpl - 25%
     yliaikanollat 1 kpl - 12,5%
     vitoset -
     muut 3 kpl - 37,5%
     hylätyt 2 kpl - 25%
     (yliaikaisia kaikista tuloksista 4 kpl - 50%)

Vuoden viimeisistä kisoista nolla ja sijoitus.

Kävimme eilen Hausjärvellä agilitaamassa tämän vuoden viimeiset kisat. Olin ilmoittanut Ursan (FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula) ja Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) ainoastaan hyppyradalle. Maksiluokassa tuomarina toimi Anne Savioja ja medit tuomaroi Kari Jalonen.

Ursan kanssa edelliset kisat ajoittuvat elokuun loppuun ja viimeisimmistä treeneistäkin on melkein yhtä kauan. Seurallemme on rakentumassa uusi treenihalli, eikä nyt syksyllä ja alkutalvesta ole ollut tarjolla ryhmätreenejä. Pitkä tauko ei kuitenkaan Ursan menossa näkynyt, nappasimme radalta varmasti ja sujuvasti nollan varsin mukavalla etenemällä. On se konkari! Rata oli suhteellisen juostava, yksi siivekkeenkierto hidasti meininkiä, mutta toisaalta radalta puuttui kokonaan kepit, mikä on varsin harvinaista.

     Maksi C-kisa, HR, 0/-3,96, sij. 8./47 (nopeus 4,53m/s)

Medeille rakentui huomattavasti vaikeampi rata. Jo radan rakennusta seuraillessani totesin, että keppikulma tulee olemaan meille haastava, putkesta tullessa suljettu keppikulma, jossa ohjaajan piti vaihtaa ohjauspuolta keppien toiselle puolelle, jotta ohjaus radan jatkoa ajatellen onnistuisi. Siihenhän se Ritun kanssa sitten kosahtikin, kepeiltä kielto, kun Ritu ajautui keppien toiseen väliin. Korjasimme kepit, johon sitten tuhraantui ylimääräistä aikaa, joka näkyy lopputuloksessa rumasti yliaikana. On aina yhtä hyödyllistä jossitella jälkeen päin, mutta Ritu olisi saattanut bongata kepit paremmin, jos olisin alun pitäen antanut sille enemmän tilaa. Sen sijaan ajauduin melkoisen lähelle keppejä, ikään kuin varmistelemaan, joka ei Ritun kanssa toimi, sillä olen opettanut sen itse lukemaan keppien sisäänmenoa. No, tiedänpä mitä meidän pitää treenata.

Muutoin selvisimmekin radasta sitten virheittä. Rata oli profiililtaan aika vaikea muistaa, kun rataa suoritettiin paljolti samojen esteiden kautta, joten oli vaikea pitää mielessä missä kohtaa rataa milloinkin oltiin ja mihin piti tällä kertaa jatkaa. Lisäksi loppuun oli rakennettu siivekeidenkierto siksakkia, josta selvisimme kyllä, mutta mitään näyttävän nättiä menoa se ei ollut. Tällaiset kuviot hidastavat menoa aina hurjasti ja ainakin omalta osaltani syö sitä agilityn iloa. Olen kuitenkin tyytyväinen ja ylpeä Ritusta, joka selvisi tällaisestakin radasta kokemattomuudestaan huolimatta. Lopputulostenkin perusteella on nähtävissä se, että rata oli varsin haastava. Vain yksi koirakko teki radalta puhtaan nollan ja yhteensä vain kuudelle koirakolle tuli edes jonkinlainen tulos tältä radalta, kun kaikki muut hyllyttivät. Meidän suoritus riitti tässä kilpailussa toiselle sijalle, mikä kieltämättä yllätti kovasti. Hieno Ritu!

     Medi C-kisa, HR, 5,98, sij. 2./23 (nopeus 3,64m/s)

Ei muuta kuin uutta agilityvuotta 2016 päin!

perjantai 18. joulukuuta 2015

Ritu Riihimäellä.

Viime lauantai 12.12. oli piitkästä pitkästä aikaa agikisapäivä, edelliset kisat ovat olleet elokuun lopulla Nummelassa käydyt piirinmestaruudet, joten johan tässä on tauko jo venynytkin.

Käytiin Ritu-Rimpulaisen (PAIM-T O. Tunturirisakas) kanssa Riihimäellä pinkomassa kolme Siimeksen Pertin tuomaroimaa rataa. Ratojen etenemä ihanneaikaan oli kaikilla radoilla 3,7m/s, joka oli meille agilityradoilla piirun verran tiukka. Ritun pysäytyskontaktit vievät aikaa ja kun Ritulla lisäksi on jonkinlaista erotteluvaikeutta puomin ja keinun suhteen, niin näissä tuhraantuu vielä lisää aikaa. Ensi vuoden projektiksi meillä nousee siis kontaktisuoritusten nopeuttaminen. Jokatapauksessa kisapäivä oli sinänsä kaikkiaan varsin onnistunut. Pitkä treeni- ja kisatauko ei näyttänyt vaikuttaneen menoon ainakaan negatiivisesti. Ritu handlasi kaikki esteet mainiosti, eteni ja tuli ohjauksiin moitteetta. Superhieno pikkukoira, josta olen tavattoman ylpeä!

Agiradoilta tuloksina yliaikaiset nolla ja rimavitonen ja hyppyradalta oikein sujuva nollatulos hienolla etenemällä (4,16m/s) ja sijoituksella 4.

     A-kisa, 0,35, sij. 9./32 (nopeus 3,69 m/s)
     B-kisa, HR, 0/-5,20, sij. 4./35 (nopeus 4,16 m/s)
     C-kisa, 7,17, sij. 21./36 (nopeus 3,56 m/s)

tiistai 19. toukokuuta 2015

Ritulle siirto kakkosluokkaan!

Käytiin Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) kanssa 17.5. Tampereella meidän uramme toisissa agilitykisoissa. Rituhan debytoi agilityareenoilla maaliskuun lopussa Lempäälässä, joista karkeloista nappasimme silloin yhden HYLlyn ja toiselta radalta jo ensimmäisen nollatuloksen sijalla 2.

Nyt Tampereelta tosiaan niin ikään kaksi Eeva-Liisa Pohjasen tuomaroimaa rataa, joista molemmilta tuli luokanvaihtoon oikeuttavat nollat sijoituksilla 1. ja 2-, kotiinviemisiksi SERT ja nousu kakkosluokkaan!


Kontaktit otettiin kunnon pysäytyksillä ja pitää olla tyytyväinen, Ritu suoritti kaikki kontaktit sovitusti. Myös keppien sisäänmenot löytyivät hyvin, vaikkei noin kuukauteen oltu keppejä nähtykään. Ritu oli jälleen kisamenossa kuin kala vedessä ja osasi keskittyä loistavasti. Ekaradalla tosin meinasi vähän painella tsekkaamaan ihan kehänauhan vieressä istuskelevaa, eittämättä kiintoisaa henkilöä ja tokaradalla saippuapala meinasi livahtaa alun kiemuroissa ohjauksesta. Näissä tilanteissa näkyy vielä Ritun kokemattomuus, mutta kaikkiaan meno näyttää kuitenkin jo erehdyttävästi agilityltä.

     C-kisa, 0/-6,97, sij.1./3 (nopeus 3,50m/s)
     D-kisa, HR, 0/-11,34, sij.2./5 (nopeus 4,36m/s)

Huh hei ja nokka kohti kakkosia. Kääk! Ei tämän näin nopeasti pitänyt tapahtua...


Tuore kakkosluokkalainen sai kotimatkalla jäätelöä ja ekstrahuomiota. On siinä pätevä pieni agilitykoiran alku!!

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Pätevä kisadebytoija.

Kävimme Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) kanssa lauantaina 28.3. onnistuneesti painelemassa virallisilla agilityareenoilla ihan ensimmäistä kertaa.

Ritu kotilenkkimaastoissamme 25.2.2015

TamSKin kisoissa Lempäälässä ensimmäisellä radalla toimi tuomarina Johanna Nyberg, jonka radalta teimme niin sanotusti hyvän HYLlyn, meno oli sujuvaa ja hyvävireistä, joten sen suhteen olen enemmän kuin hyvällä mielellä. Hylkäys tuli jo radan alkupuolella, kun kolmantena esteenä olevalta puomilta oli tarkoitus hypätä muuri ja palata puomin alla olevaan putkeen. Ritu lähti hyvin mukaan ohjaukseeni, mutta huolimaton ja olettava ohjaukseni käänsi Ritun jo muurin editse putkeen, josta HYL. Lisäksi toinen virhe tuli keppien lopusta, kepeiltä oli tarkoitus kääntyä lähes yhdeksänkymmenen asteen kulmassa vasemmalla olevaan putkeen. Ohjasin Ritua kepeillä oikealta ja tarkoitukseni oli toteuttaa putkeen meno päällejuoksuna. Jälleen kerran hätiköin ja ryykäsin liian aikaisessa vaiheessa päällejuoksuun, jonka takia Ritu kääntyi putkea kohti jo kolmanneksi viimeisestä välistä. Täytyy pitää itse mielessä Ritun kokemattomuus ja ohjata nuorta koiraa loppuun asti, huomaan olettavani liikaa, jolloin tulee huolimattomuusvirheitä.

Toiselta Henri Luomalan tuomaroimalta radalta nappasimme sitten jo nollatuloksen pienestä pelastelusta huolimatta. Oletin Ritun tulevan putken jälkeen persjättöön ongelmitta, mutta Ritu painalsikin selkäni takaa suoraan seuraavalle esteelle, joka oli onneksi oikea, joten sain pelastettua tilanteen virheittä maaliin. Aika alittui reippasti ja etenemisnopeuskin on lupaava siitäkin huolimatta, että suoritus ei ollut niin sujuva kuin olisi voinut olla ja sekä puomilla että Aalla tehtiin kunnolliset pysäytyskontaktit. Loppusijoituksemme radalta oli hienosti toinen.

Päivästä jäi kaikkiaan erittäin hyvä mieli, Ritu teki kontaktit upeasti ja löysi keppien sisäänmenot moitteetta, selvittiinpä ensimmäisellä radalla jopa pöydästä... Pieni musta osoitti olevansa melkoinen agilitypakkaus, pää pysyi hyvin kasassa, se ei ollut millänsäkään kisahälystä, ihmispaljoudesta, kanssakisaajista, kuulutuksista eikä kisahallissa pauhaavasta valtavasta ja äänekkäästä lämmitystuulettimesta. Homma oli mainiosti koossa ja keskittyminen itse suoritukseen onnistui loistavasti. Tätä myöten ensimmäinen kiinnitys kohti kakkosluokkaa on kasassa, kilpailukirjassa on ensimmäinen merkintä ja kisaura on todellakin aluillaan. Huippua!

A-kisa, HYL
B-kisa, 0/-7,30, sij.2./12 (nopeus 3,92m/s)

Ensimmäiseltä radaltamme on myös videomateriaalia, jonka julkaisen, kunhan saan ladattua sen kamerasta koneelle.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Ilman käsiä.

Kädet tiukasti nyrkissä sivuilla, nyt ohjataan ilman käsiä...
kuva Veera Flink

kouluttaja Veera F.

Eilen oli jälleen Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) agilitytreenipäivä. Tällä kertaa koutsi oli suunnitellut kahdentoista esteen pituisen supermölliradan (vain hyppyjä (rimakorkeus 35cm) ja putkia) - ja mikä parasta, rata piti ohjata ilman käsiä! Rata oli J:n muotoinen ja se suoritettiin edestakaisin. Rata sisälsi yhden valssin ja yhden takaakierron, muuten pätkä oli melko suoraa paukuttamista. Pääsimme kentälle pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla Ritu ohitti pari hyppyä ja omat ohjauslinjat olivat jokseenkin mutkittelevia, kun varmistelin suotta Ritun menoa enkä keskittynyt olennaiseen. Hyviäkin pätkiä saatiin toki onnistumaan, joista parhaita olivat Ritun putkiin irtoamiset ja hämmästyttävän hyvät ohjaukseen mukaan lähtemiset. Videolta näkee miten hyvin se lähtee valssiin mukaan, mutta ei lue valssin jälkeen hyppyä itsenäisesti, vaan ohittaa sen. Toisella kerralla saimme suorittetua jo koko radan virheettömästi läpi (valssi kyllä hieman valui esteeltä) ja kieltämättä olen tyytyväinen tuohon pikkupimuun, jonka kanssa tämä oli kirkkaasti pisin rata minkä olemme Ritun kanssa yhdessä suorittaneet. Ritu teki todella hyvin, taas näkyi se, että typsy osaa, mutta itse tarvitsen vain luottoa siihen, että Ritu oikeasti lähtee. Ilman käsiä ohjatessa oma rintamasuunta ja jalkatyö sekä tietysti käskyt olivat ainoita, joilla koiraan pystyi vaikuttamaan. Itseni yllätti se, miten hyvin ohjaus voi toimia myös ilman käsiä. Ritulle pitää saada lisää estehakuisuutta ja radanlukutaitoa ja itselle enemmän luottoa siihen, että koira oikeasti menee, niin saadaan roimasti lisää letkeyttä tekemiseen. Näyttää silti jo todella hyvältä, joten uskallan väittää, että Ritusta vielä kasvaa kuin kasvaakin agilitykoira. :)


Lisäksi otimme kouluttajamme Veeran viimeviikkoisen lupauksen mukaan vielä verkkokeppejä yksittäisenä esteenä. Ritulla taisi olla paukut jo vähän vähissä treenien päätteeksi, joten sen vire kepeillä ei ollut niin hyvä, kuin se aikaisemmin on keppejä treenatessamme ollut. Kokeilimme verkkojen pois ottamista, mutta Ritu tuli aina auenneesta aukosta ulos. Jätettiin treenaaminen muutamaan onnistuneeseen toistoon niin, että kaikki verkot olivat paikoillaan. Täytyy omatoimisesti tehdä töitä keppien kanssa, jahka päästään taas tuon ulkokentän läheisyyteen eli palaamaan takaisin Keravalle Noidan (Omituinen Källeröinen) pentushown päätyttyä. Muistuttelen taas itseäni siitä, etten jää junnaamaan harjoittelun kanssa paikoilleen, vaan lähdetään rohkeasti ottamaan verkkoja sitten poiskin, jotta päästään kepeillä eteenpäin.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Ritun ohjattuja agilitytreenejä.

Olemme nyt kolmena edellisenä maanantaina treenanneet Ritun (PAIM-T O. Tunturirisakas) kanssa ohjatussa agilityryhmässä JAU:n (Järvenpään Agilityurheilijat ry.) riveissä. Kesän treeniryhmäksi valikoitui möllit, jota hieman alkuun arkailin, sillä olemme treenanneet todella vähän emmekä koskaan ohjatussa ryhmässä. Toisaalta alkeisryhmäkään ei tuntunut omalta, sillä taustalla on kuitenkin jo este- ja ohjausosaamista, joten nollapiste ei houkutellut. Koska JAU:ssa ei ole minkäänlaisia väliryhmiä alkeis- ja möllitason välillä niin jompaan kumpaan piti kuitenkin kallistua. Onneksi tässä ryhmässämme on monen tasoisia koirakoita, joten sinänsä sovimme hyvin kirjavaan joukkoon.

Tällä hetkellä Ritu on agilityn suhteen hyvin raakile, mutta siinä on hyvää kehitystä lupaavaa potentiaalia. Monen esteen opetus on vielä aivan kesken, joten omatoimitreeniä täytyy tehdä kesän aikaan runsaasti. Varovaisena tavoitteena on saada Ritu mitattua ja suunnitella pikkuhiljaa vaikka syyspuolelle ensimmäistä kisastarttia. Mikään pakkomielle se ei kuitenkaan ole, joten edetään sen mukaan, paljon on vielä tehtävää. Kauhukuvanahan on se, että Ritusta tulee pikkuruinen maksi, tällä hetkellä suurin toiveeni täyttymys olisi se, että saisin Ritun medeihin. Aika näyttää mihin tässä joutuu, viimeistään silloin, jos Ritu mitataan maksiksi suuntaamme hyppytekniikkakurssille - ehkä muutenkin.

5.5.2014

kouluttaja Veera F.
Ekan kerran teemana oli irtoaminen ja teimme paria suhteellisen yksinkertaista harjoitusta. Ensimmäisessä harjoituksessa oli suoralla hyppy, suora putki, hyppy ja hyppy. Otimme Ritun kanssa sarjan takaperin siten, että ensin irtoaminen yhden hypyn, sitten kahden hypyn ja lopulta putken ja kahden hypyn takaa, aina molemmin puolin ohjaten. Vaikka lelupalkka toimii silloin, kun se tulee minulta, niin apuojaajalta tullessaan se ei ollut Ritulle järin suuri juttu. Motivaatio kasvoi namipalkalla, joten vaihdoimme palkaksi namitargetin, jolloin Ritulla oli hyvä fokus eteenpäin ja saimme onnistumisia hyvällä draivilla.

Toinen harjoitus sisälsi neljä hyppyä ja putken. Tarkoitus oli vekata ulkokautta putkeen ja tehdä persjättö putken jälkeen ja ohjata koira irtoamaan kahden hypyn kautta targetille. Harjoituksena tämä oli ehkä vähän epälooginen koiralle sekä outo ja vaikea minullekin ohjaajana siinä mielessä, että mikäli tällainen paikka tulisi esimerkiksi kisaradalla vastaan en itse valitsisi tähän näitä ohjauksia. Sellaisen asian tämä harjoitus kuitenkin toi esiin omassa ohjaamisessani tai toisaalta kyllä myös meidän yhteistyössäkin, että vasemman puolen ohjaukset tuntuvat vaikeammilta ja epäsujuvimmilta, joten täytynee keskittyä erityisesti siihen, että toistoja eri ohjauskuvioissa tulee nimenomaan koira vasemmalla.

Ritu teki hyvällä asenteella ja vauhdilla kokoajan, joten on ilo katsoa miten tyypissä on potkua ja potentiaalia agilityn treenaamiseen. Siinä mielessä homma näyttää hyvältä, vaikka meillä on vielä paljon kesken.

12.5.2014

kouluttaja Tanja M.
Toisen treenikerran koutsi oli tehnyt ehkä hieman haastavan radan, josta lopulta muokattiin ryhmän tasolle sopiva pätkä, josta sitten suoritimme Ritun kanssa osuuden, jonka uskoin sen handlaavan. Mitään liian vaikeaa en näe järkeväksi ottaa kuvioihin, onnistumisten kautta mennään. :) Pussin opettaminen on vielä niin paljon kesken, että vaikka se oli radan osaksi suunniteltu, niin me otimme sitä vain yksittäisenä esteenä ja aloitimme radan pätkän vasta pussin jälkeen. Hallikaudella talvella olen ottanut Ritun kanssa pussia siten, että joku on ollut pitämässä kangasta ja laskenut sitä vähin erin Ritun päälle, muistaakseni Ritu on mennyt pussin parisen kertaa myös siten, että se on itse aurannut tiensä sen läpi. Kentällä oleva pussi oli kuitenkin niin paljon raskaampaa materiaalia, että emme saaneet Ritua suorittamaan estettä itse, joten otettiin muutama toisto autettuna sekä niin, että itse ohjasin ja koutsi piti kangasta ja toisena versiona niin, että koutsi päästi Ritun ja itse kutsuin ja pidin kangasta. Tämä vaatii vielä treeniä.

Itse rataosuus meni oikein mainiosti. Puomin ylösmeno juoksukontaktina länkien läpi ja alastulolle 2on2off, jonka Ritu ottaa hienosti. Koska itse otin sen verran sivuttaisetäisyyttä seuraavan hypyn ohjausta varten käytin puomin vasemmalla sivulla apuna siivekettä, joka blokkasi Ritun ottamasta kontaktia vinoon. Puomilta valssilla hypylle ja hieno irtoaminen lopussa olevalle targetille. Itse puomisuoritus oli parhaimmillaan vauhdikas ja nopeus pysyi loppuun asti samana, mikä olisi tarkoitus säilyttää jatkossakin. Ritu irtoaa hyvin ja etenee hyvällä nopeudella ja myös tämä piirre olisi tavoittena saada säilymään Ritun suorituksissa. Vaikka se on agilityn saralla kovin kokematon, niin se ei siltikään tunnu tarvitsevan älyttömän suurta määrää tukea, vaan sillä on rohkeutta itsenäisiinkin suorituksiin, mistä olen kyllä äärimmäisen iloinen.

19.5.2014

kouluttaja Veera F.
Eiliset treenit olivat treeniryhmämme kolmannet harjoitukset. Kuuman hellepäivän lämpölukemat hipoivat kolmeakymmentä ja ukkosta oli ilmassa, joten hieman varauksella lähdin treenailemaan. Onneksi kuumuus ei tuntunut vaikuttavan Ritun reippauteen ja toisaalta aika pian saimme sadettakin sen verran niskaan, että ilma viileni sopivasti mukavalle treenitasolle.

Teemana valssit eli tavoitteena oli pysytellä mahdollisimman pitkälti neljän hypyn muodostaman neliön sisäpuolella ja valssata koira aina ristiin toiseen putkeen. Kaikkiaan harjoitus meni hienosti. Ritu irtoaa hyvin putkiin kunhan itse pidän ohjauksen päällä. Lisäksi mieleen voisi painaa sen, ettei turhaa hössötä ja hoe esimerksiksi Ritun nimeä, vaan luottaa koiraan ja laittaa menemään. Ritulla on hieno oivallus agilityyn ja se lähtee hyvin mukaan ohjauksiin. Muutama esteen ohitus tuli lähinnä siinä vaiheessa, kun kutsuin Ritua nimellä sen ollessa putkessa. Kun Veera painotti minua olemaan hiljaa ja ohjaamaan, niin homma toimi sujuvasti.

Lisäksi otimme yksittäin keinua ja sain Veeralta hyviä vinkkejä noin ylipäätään kontaktien eteenpäin viemiseen. Ritullahan on hyvin alastulotoiminto mielessä, mutta koska palkka on tullut lähes aina minulta kädestä se tahtoo suunnata katsetta ja rintamasuuntaa vähän turhan paljon minuun. Täytynee opetella esim. targetilla fokusta eteenpäin. Muutenkin koutsi muistutti, ettei liikaa jäätäisi junnaamaan paikoilleen tekemään samoja harjoitteita, vaan menisimme rohkeasti eteenpäin ja muuntaisimme harjoituksia. Tähän asti olemme keinulla tehneet lähinnä alkeisharjoitteita ja esteenä se on vielä kovin keskeneräinen. Ritu ei kuitenkaan tunnu jännittävän keinun kolahduksia tai ainakaan alkeisharjoitteiden keinun liikahduksia, joten tässä pitäisi nyt mennä rohkeasti eteenpäin.

Yhteisten tavoite- ja osaamiskeskusteluiden jälkeen otimme Ritun kanssa vielä pätkän iloista ja irtoavaa putki-hyppy-rallia harjoituspätkällä ilman valsseja ja kävimme koutsin kanssa läpi sitä miten koiralle saisi kehitettyä itsenäistä esteiden tarjoamista ja radanlukutaitoa. Tähän täytyy perehtyä syvemmin.

Hyvä fiilis kaikkiaan Ritun treeneistä tähän asti. :)

tiistai 19. marraskuuta 2013

Ritun agilityä parin kuukauden takaa.



Olemme päässeet Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) kanssa harjoittelemaan agilityä harmittavan vähän, vaikka eittämättä Ritusta vielä agilitykoira leivotaan. Alla oleva video sekä kuvat ovat parin kuukauden takaa, kun pystyimme vielä käymään treenaamassa kentällä. Nyt JAU:n (Järvenpään Agility Urheilijat ry.) esteet on siirretty kentältä talvisäilöön ja kaikki treenaaminen on siirtynyt halliin. Viime perjantaina Ritu pääsi ensimmäistä kertaa halliin treenaamaan ja ylipäätään pitkästä pitkästä aikaa agilityesteille. Taitaa neidin agilityharjoituskerrat olla laskettavissa kahden käden sormilla, maksimissaan. Iloa ja intoa sillä kyllä tuntuu tekemiseen olevan ja tarkoitus olisi, että ennen kaikkea se positiivinen tunnetila säilyisi. :)


Viime perjantaina teimme yksinkertaista hyppykolmiota, sekä putkea, lähinnä iloittelimme agilityn merkeissä, kun edellisestä kerrasta oli kulunut aikaa. Tauko näkyi kyllä vallattomassa meiningissä. :) Lisäksi Ritu teki elämänsä ensimmäiset kontaktiesteet, Aan kerran ja puomin muutamaan otteeseen, ensin hihnassa ja heti jo vapaanakin. Ritulla tuntui olevan saman tien hanskassa se, mitä siltä odotetaan kontaktin lopussa ja tarjosi sinne 2on-2off -asentoa. Hyötyä on siis ollut porras- ja kantotreeneistä. :)

Seuraavaa kertaa odotellessa.