Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosikooste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosikooste. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. joulukuuta 2016

Kohti uutta vuotta 2017.

Jälleen yksi Omituinen vuosi on lopuillaan ja olisi hetki koota menneen vuoden tapahtumia ja suunnitella tulevan vuoden tavoitteita. Vuoden takaiset tavoitteet löytyvät linkin takaa: Katsaus loppuvaan Omituiseen vuoteen ja tavoitteet vuodelle 2016.

Vuosi sitten asetetut tavoitteet täyttyivät pääosin oikein mallikkaasti. Ritun pennutuksen laitoin vuosi sitten tavoitteeksi kysymysmerkillä, mutta olen sittemmin siirtänyt nämä suunnitelmat vuodella eteenpäin. Samoin Ursan hyppysertitiliä tai Ritun sertitilejä emme saaneet tänä vuonna agilityn saralla kartutettua, sertit tulevat jos ovat tullakseen, joten tämän suhteen olemme nöyränä. Parhaamme olemme joka kisoissa silti tehneet ja se riittää.

Luna-mummukainen on ollut koko vuoden terveenä ja reippaana. 14,5 vuoden ikäänsä nähden se on pirtsakka, iän myötä kuulo on lähes hävinnyt ja takaosan lihakset ovat kuivahtaneet. Liukkaalla lattialla tassu meinaa lipsua, mutta lenkillä pysyy varsin hyvin porukassa. Viime kesänä se pääsi ensimmäistä kertaa eroon streiloinnin myötä kasvaneesta hormoniturkistaan, jonka seurauksena mummukaiselta lähti pois myös ikää muutaman vuoden verran. Mamma nautti silmin nähden kevyestä kesälookistaan.

Hippa on niin ikään pysynyt terveenä ja höpönä, vaikkakin loppuvuotta kohti sillä on ollut ajoittain ontumaa, joka juontaa Hipan kyynärän nivelrikkoon. Tällä hetkellä seuraillaan tilannetta, toivottavasti vaiva ei pahene.

Vuoden sisään on mahtunut paljon hienoja Omituisia saavutuksia sekä tärkeitä luonteen ja terveyden testauksia, joita arvostan kasvattajana äärimmäisen paljon. Valtaisat kiitokset Omituisten ikiomille ihmisille mennestä vuodesta!!

KATSAUS VUOTEEN 2016

AGILITY
* 24.4. Nutukas Ursula, PLS:n vuoden agilitykoira 2015
* 6.6. Omituinen Tunturirisakas, osallistumisoikeus agilityn SM-kilpailuihin 2016
* 19.6. Omituinen Tunturirisakas, agilityn SM-kilpailut sij.77./262
* 19.6. Nutukas Ursula, agilityn SM-kilpailut
* 20.8. Omituinen Tunturirisakas, Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut
* 20.8. Nutukas Ursula, Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut PiirM-7 2016
* 15.10. Omituinen Tunturirisakas, lappalaiskoirien rotumestaruuskilpailut, medi3-luokan rotumestari 2016!
* 15.10. Nutukas Ursula, lappalaiskoirien rotumestaruuskilpailut
* 29.10. Nutukas Ursula, osallistumisoikeus agilityn SM-kilpailuihin 2017

TOKO
* 23.4. Omituinen Sampsa Pellervoinen, PLS:n Katselmuksen möllitoko 118,5p. 3-palkinto, sij.2.

PELASTUSKOIRAKOKEET
* 16.10. Omituinen Miilumaljakas, Suomen Pelastuskoiraliiton raunioiden soveltuvuuskoe hyväksytty

ULKOMUOTO
* 10.4. Omituinen Tunturirisakas, AVO H
* 10.4. Nutukas Ursula, VET EH VEK2
* 24.4. Kontiolahti, PLS:n Katselmus,
   O. Sampsa Pellervoinen Jun-urosten voitto!
   O. Tunturirisakas Avo1-n 4., Nutukas Illusia, Vet2-n 3., Nutukas Ursula, Vet2-n -
* 7.5. Nutukas Illusia, VET EH, VEK2
* 7.5. Nutukas Ursula, VET H

LUONNE
* 19.11. Omituinen Sampsa Pellervoinen, luonnetesti hyväksytty, loppupisteet +174, laukausvarma

TERVEYS
* 9.1. Omituinen Sampsa Pellervoinen, polvet 0/0, terveet silmät
* 4.9. Omituinen Tunturisisakas, lonkat A/A, kyynärät 0/1, polvet 0/0, selkä SP0, LTV0 ja VA0, terveet silmät
* 19.9. Omituinen Tunturirisakas, DM-geenitesti, kantaja
* 1.12. Omituinen Sampsa Pellervoinen, lonkat A/A, kyynärät 1/0, selkä SP0, LTV0 ja VA0

MUUTA
* 10.3. Omituinen Ohtonen isäksi pentueelle, jonka emäna Adamuksen Haldi, s.10.3. 2n+4u

TAVOITTEET VUODELLE 2017

URSA
* agilityn SM-kilpailut kesäkuussa
* nollien kerääminen vuoden 2018 SM-kilpailuihin?
* agilityn piirinmestaruuskilpailut
* agilityn rotumestaruuskilpailut, mikäli kilpailupaikkakunta sallii osallistumisen
* hyppysertien kerääminen, toiveena saada Ursasta vielä FI AVA-H ennen eläköitymistä
* paimensukuisten Katselmus huhtikuussa
* näyttelykäynti

RITU
* nollien kerääminen vuoden 2017 SM-kilpailuihin
* agilityn SM-kilpailut kesäkuussa
* nollien kerääminen vuoden 2018 SM-kilpailuihin
* agilityn piirinmestaruuskilpailut
* agilityn rotumestaruuskilpailut, mikäli kilpailupaikkakunta sallii osallistumisen
* ensimmäiset valionarvoihin oikeuttavat sertit, tavoitteena FI AVA ja FI AVA-H
* paimensukuisten Katselmus huhtikuussa
* rallytoko-kurssille osallistuminen
* ensimmäinen rallytokon koekäynti
* näyttelykäynti
* pennut syksyllä

LUNA
* paimensukuisten Katselmus huhtikuussa
* tavoitteena on seurata ja osallistua mummukaisen reippaisiin päiviin

HIPPA
* pysyä  terveenä ja höpönä

KASVATIT
* seurata kasvattien elämistä ja olemista kotona ja harrastuskentillä
* Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) pennutus syksyllä 2017

Ursan ja Ritun agilityvuosi 2016.

On aika vetää yhteen Ursan (FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula) ja Ritun (PAIM-T AGI3 Omituinen Tunturirisakas) tämän vuoden 2016 agilitykisoja ja lajiin liittyviä saavutuksia.

PAIM-T AGI3 Omituinen Tunturirisakas

Ursa tekee aina vain tasaisesti hommia ja on ehdoton luottokaverini agilitykentillä. Ursan vuoden viimeisimmissä kisoissa Janakkalassa 29.10. teimme jotain, mitä ei tähän asti ollakaan tehty, kotiin tuomisina upeasti tetranolla. Päivän kaikilta neljältä radalta siis puhtaat nollat ja kaikki vielä reippaasti yli 4 m/s etenemällä - ei hassummin 11,5-vuotiaalta!! Samaiset kisat täydensivät myös SM-nollasaldomme tulevaa vuotta ajatellen, joten 2017 kesällä osallistumme yhteensä jo yhdeksänsiin yksilö-SM-kisoihimme. Tilastoja katsoessa Ursa on onnistunut parantamaan etenemisnopeuttaan edellisestä vuodesta, joka on kieltämättä aika hurjaa tuon ikäiseltä koiralta. Isona vaikuttavana tekijänä tässä lienee se, että olemme radikaalisti muuttaneet kontaktisuorituksia, joka myös näkyy varsinkin agilityratojen nopeuksissa - ja onnellista kyllä myös tuloksissa. :) On se hurja emäntä!

Ritun kohdalla tärkeimmäksi agilitysaavutukseksi tältä loppuvalta vuodelta nostan sen uran ensimmäiset SM-kisat, joiden karsintaradalta neitokainen teki hienon ratavirheettömän radan kaatosateessa. Aika ei kuitenkaan riittänyt puhtaaseen nollaan, eikä sijoitus finaaliradalle, joten nälkää riittää tulevillekin vuosille. Toinen vuoden kohokohta oli rotumestaruuskilpailut, joista Ritu nappasi hienosti kotiin medi3-luokan rotumestaruuden. Kaikki merkit lupaa hyvää myös tuleville agilityvuosille.

URSA 2016

- 19.6. Lahti, SM-kilpailut
- 20.8. Porvoo, Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut, PiirM-7 2016
- 15.10. Lahti, lappalaiskoirien rotumestaruuskilpailut
- 29.10. Janakkala, osallistumisoikeus agilityn SM-kilpailuihin 2017

Sulkeissa edellisen vuoden 2015 verrokkiarvot.

kisoja 26 kpl (24kpl)
     nollat 13 kpl - 50% (58,3%)
     yliaikanollat 0 kpl - 0% (8,3%)
     vitoset 5 kpl - 19,2% (8,3%)
     muut 2 kpl - 7,7% (8,3%)
     hylätyt 6 kpl - 23,1% (16,7%)
     (yliaikaisia kaikista tuloksista 1 kpl - 3,5% (12,5%))

nollatulosten keskimääräinen etenemisnopeus 4,11 m/s (4,05 m/s)
     hyppyradoilla 4,17 m/s (4,13 m/s)
     agilityradoilla 4,06 m/s (4,0 m/s)

RITU 2016

- 6.6. Tuusula, osallistumisoikeus vuoden 2016 SM-kilpailuhin
- 19.6. Lahti, SM-kilpailut, tulos 2,59, sij.77./262
- 20.8. Porvoo, Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut
- 15.10. Lahti, lappalaiskoirien rotumestaruuskilpailut, medi3-luokan rotumestari 2016

Sulkeissa edellisen vuoden 2015 verrokkiarvot, ensimmäinen arvo pitää sisällään vain 3-luokan tulokset, toisessa arvossa on mukana myös alempien luokkien kilpailutulokset.

kisoja 41 kpl (8 kpl / 21 kpl)
     nollat 12 kpl - 29,3% (25% / 47,6%)
     yliaikanollat 2 kpl - 4,9% (12,5% / 4,8%)
     vitoset 1 kpl - 2,4% (0% / 4,8%)
     muut 7 kpl - 17,1% (37,5% / 14,3%)
     hylätyt 19 kpl - 46,3% (25% / 28,6%)
     (yliaikaisia kaikista tuloksista 9 kpl - 22% (50% / 19%))

nollatulosten keskimääräinen etenemisnopeus  3,89 m/s (4,05 m/s / 4,0 m/s)
     hyppyradoilla 4,12 m/s (4,05 m/s / 4,27 m/s)
     agilityradoilla 3,78 m/s (- / 3,72 m/s)

torstai 31. joulukuuta 2015

Katsaus loppuvaan Omituiseen vuoteen ja tavoitteet vuodelle 2016.

On aika koota kasaan päättyvän vuoden tapahtumat ja saavutukset sekä suunnitella tulevan vuoden tavoitteita. Jälleen kerran kiitokset menneestä vuodesta kaikille aktiivisille ja ihanille Omituisten ikiomille ihmisille!

Vuoden 2015 alkuperäisiä tavoitteita voi käydä kurkistelemassa linkin takaa: Katsaus menneeseen ja alkaneeseen vuoteen. Tavoitteet tuli saavutettua muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erinomaisesti, osittain jopa yli odotusten. Vuoden suurin saavutus lienee Ritun (PAIM-T O. Tunturirisakas) odotukset ylittänyt agilityuran korkkaaminen, joka johti kolmosluokkaan nousemiseen ja jo ensimmäisten piirinmestaruuksienkin läpikäymiseen. Lisäksi Ritun luonnetta ja ulkomuotoa tuli testattua useiden testien ja tarkastusten kautta aiottua enemmän. Vuodelle on mahdutettu Omituisten osalta myös useita hyviä ja tärkeitä terveystarkastuksia. Erityiskiitokset Omituisiaan terveystarkastuttaneille!

KATSAUS VUOTEEN 2015

AGILITY
* 28.3. Omituinen Tunturirisakas, kisauran aloitus ja samoista kilpailuista myös ensimmäinen LUVA
* 16.5. Omituinen Tunturirisakas, SERT - siirto 2. luokkaan
* 1.6. Nutukas Ursula, osallistumisoikeus agilityn SM-kilpailuihin 2015
* 8.6. Nutukas Ursula, osallistumisoikeus agilityn maajoukkuekarsintoihin 2015
* 14.6. Nutukas Ursula, agilityn SM-kilpailut
* 27.6. Nutukas Ursula, agilityn maajoukkuekarsinnat
* 2.8. Omituinen Tunturirisakas, SERT - siirto 3. luokkaan
* 23.8. Omituinen Tunturirisakas, Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut
* 23.8. Nutukas Ursula, Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut, PiirM-6 2015
* 23.8. Nutukas Ursula, osallistumisoikeus agilityn SM-kilpailuihin 2016

CANICROSS
* 25.4. Omituinen Miilumaljakas, 2,4km harrastesarja, aika 9:41.8, nopeus 14,85 km/h, sij.5./9

TOKO
* 25.4. Omituinen Sampsa Pellervoinen, PLS:n Katselmuksen möllitoko 133p. 3-palkinto

ULKOMUOTO
* 25.4.-26.4. Helsinki, PLS:n Katselmus,
   O. Sampsa Pellervoinen Jun-u -, O. Miilumaljakas Avo1-u -, O. Hallahiippo Avo1-n - ja  O. Tunturirisakas Avo1-n -
   Omituinen Ohtonen, Avo3-urosten voitto!
   Nutukas Ursula, Vet1-narttujen voitto!
   Nutukas Illusia, Vet2-narttujen voitto!
*29.11. Omituinen Tunturirisakas, jalostustarkastus, hyväksytty ulkomuodon ja luonteen osalta
 
LUONNE
* 19.4. Omituinen Tunturirisakas, MH-luonnekuvaus suoritettu
* 25.10. Omituinen Tunturirisakas, luonnetesti hyväksytty, loppupisteet +174, laukausvarma

TERVEYS
* 27.2. Omituinen Ohtonen, terveet silmät
* 8.4. Omituinen Hallahiippo, lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, terveet silmät
* 8.7. Omituinen Miilumaljakas, lonkat C/C, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä: SP0 ja LTV0
* 10.8. Nutukas Illusia, DM-geenitesti, terve
* 18.9. Omituinen Ohtonen, DM-geenitesti, terve
* 4.10. Omituisen Sienisaaliin isä Kukkipuun Guorvil, DM-geenitesti, kantaja
* 30.11. Nutukas Ursula, DM-geenitesti, terve (jälkeläiset voivat olla korkeintaan kantajia)
* 31.12. Omituinen Ohtonen, terveet silmät

TAVOITTEET VUODELLE 2016

URSA
* agilityn SM-kilpailut kesäkuussa
* nollien kerääminen vuoden 2017 SM-kilpailuihin
* agilityn piirinmestaruuskilpailut
* agilityn rotumestaruuskilpailut, mikäli kilpailupaikkakunta sallii osallistumisen
* hyppysertien kerääminen, toiveena saada Ursasta vielä FI AVA-H ennen eläköitymistä
* paimensukuisten Katselmus Joensuussa huhtikuussa
* näyttelykäynti

RITU
* agilityssa kontaktisuoritusten parantaminen ja nopeuttaminen - kontaktikurssille osallistuminen
* nollien kerääminen vuoden 2016 SM-kilpailuihin
* agilityn SM-kilpailut kesäkuussa
* nollien kerääminen vuoden 2017 SM-kilpailuihin
* agilityn piirinmestaruuskilpailut
* agilityn rotumestaruuskilpailut, mikäli kilpailupaikkakunta sallii osallistumisen
* ensimmäiset valionarvoihin oikeuttavat sertit, tavoitteena FI AVA ja FI AVA-H
* paimensukuisten Katselmus Joensuussa huhtikuussa
* näyttelykäynti
* terveystarkit
* DM-geenitesti
* pennut?

LUNA
* paimensukuisten Katselmus Joensuussa huhtikuussa
* näyttelykäynti
* tavoitteena on seurata ja osallistua mummukaisen reippaisiin päiviin

HIPPA
* pysyä  terveenä ja höpönä

KASVATIT
* terveystarkastuksia
* seurata kasvattien elämistä ja olemista kotona ja harrastuskentillä
* Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) mahdollinen pennutus

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Ursan ja Ritun agilityvuosi 2015.

Pienehköä yhteenvetoa ja tilastoa Ursan (FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula) ja Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) tämän vuoden agilitykisoista ja lajiin liittyvistä saavutuksista.

FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula
kuva Katja Nieminen

Vanha konkari Ursa tekee tasaisen varmaa työtä, viimeisimmät 10 kisaa pitävät sisällään yhden hylätyn suorituksen kaikki muut ovat olleet nollia. Kaiken kaikkiaan tämän vuoden nollaprosentti on varsin mainio 58%.

Ritu selvitti ykkös- ja kakkosluokan näppärästi ja kipusi nopeasti agilityn korkeimpaan luokkaan. Kolmosissa sillä on vielä tekemistä. Sille eli meille tulee vielä jonkin verran kieltoja, jotka tietysti syövät aikaa ja toisaalta agilityradoilla kontakteissa on vielä hitautta. Nämä otetaan nyt työn alle ja tulevan vuoden 2016 tavoitteena onkin saada kontaktisuorituksiin säpäkkyyttä ja ehkä saamme näin karsittua myös yliajalle menevien suoritusten määrästä - ja tietysti nostettua nollaprosenttia kolmosluokassa.

URSA 2015

- 1.6. Tuusula, osallistumisoikeus vuoden 2015 SM-kilpailuihin
- 8.6. Helsinki, osallistumisoikeus vuoden 2015 maajoukkuekarsintoihin
- 14.6. Oulu, SM-kilpailut
- 27.6. Jyväskylä, maajoukkekarsinnat
- 23.8. Nummela, Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut, PiirM-6 2015
- 23.8. Nummela, osallistumisoikeus vuoden 2016 SM-kilpailuihin

kisoja 24 kpl
     nollat 14 kpl - 58,3%
     yliaikanollat 2 kpl - 8,3%
     vitoset 2 kpl - 8,3%
     muut 2 kpl - 8,3%
     hylätyt 4 kpl - 16,7%
     (yliaikaisia kaikista tuloksista 3 kpl 12,5%)

nollatulosten keskimääräinen etenemisnopeus 4,05m/s
     hyppyradoilla 4,13m/s
     agilityradoilla 4,0m/s

RITU 2015

- 28.3. Lempäälä, Kilpailu-uran aloittaminen ja ensimmäinen LUVA
- 16.5. Tampere, SERT - siirto 2-luokkaan,
- 2.8. Porvoo, SERT - siirto 3-luokkaan
- 23.8. Nummela, Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut

kisoja 21 kpl
     nollat 10 kpl - 47,6%
     yliaikanollat 1 kpl - 4,8%
     vitoset 1 kpl - 4,8%
     muut 3 kpl - 14,3%
     hylätyt 6 kpl - 28,6%
     (yliaikaisia kaikista tuloksista 4 kpl - 19%)

nollatulosten keskimääräinen etenemisnopeus 4,0 m/s
     hyppyradoilla 4,27 m/s
     agilityradoilla 3,72 m/s

RITUN OSALTA ERI LUOKAT EROTELTUINA

1-luokka
kisoja 4 kpl
     nollat 3 kpl - 75%
     yliaikanollat -
     vitoset -
     muut -
     hylätyt 1 kpl - 25%
     (yliaikaisia kaikista tuloksista -)

2-luokka
kisoja 9 kpl
     nollat 5 kpl - 55,6%
     yliaikanollat -
     vitoset 1 kpl - 11,1%
     muut -
     hylätyt 3 kpl - 33,3%
     (yliaikaisia kaikista tuloksista -)

3-luokka
kisoja 8 kpl
     nollat 2 kpl - 25%
     yliaikanollat 1 kpl - 12,5%
     vitoset -
     muut 3 kpl - 37,5%
     hylätyt 2 kpl - 25%
     (yliaikaisia kaikista tuloksista 4 kpl - 50%)

tiistai 24. helmikuuta 2015

Katsaus menneeseen ja alkaneeseen vuoteen.

Katsaus Omituiseen vuoteen 2014.

Vuosi ei menestyksellisyydessään vetänyt vertoja edeltäjälleen (Katsaus Omituisen vuoden 2013 uutisiin ja tavoitteet vuodelle 2014.), joskin joitain mukavia saavutuksia ja jännittäviä sattumuksia viime vuoteenkin mahtui. Kiitokset jälleen aktiivisille ja ihanille Omituisten omille ihmisille!

PAIMENNUS
* 8.3. Rovaniemi, Omituinen Hallahiippo, poropaimennuksen taipumustesti, suositellaan testattavaksi uudelleen
* 9.3. Rovaniemi, PAIM-T Omituinen Tunturirisakas, poropaimennuksen taipumustesti hyväksytty

AGILITY
* 15.6. Nutukas Ursula, Agilityn SM-kilpailut, sij.61
* 17.8. Omituinen Tunturirisakas, JAU:n seuramestaruuspronssia medimölli-luokassa
* 5.10. Omituinen Tunturirisakas, virallinen mittaus ja kisakirja sekä oikeus kilpailla mediluokassa

ULKOMUOTO
* 26.4.-27.4. Muurame, PLS:n Katselmus, Omituinen Tunturirisakas Nuo-n - ja Nutukas Ursula Vet-n -,
   Nutukas Illusia, veteraaninarttujen lopukehään
   Omituinen Ohtonen, Avo2-urosten loppukehään

TERVEYS
* 28.2. Omituinen Pellon Poika -pentue polveutumisen perusteella terve Pompen taudin suhteen
* 17.5. Omituinen Ohtonen, geenitestin perusteella terve prcd-PRA:n suhteen
* 2.11. Nutukas Ursula ja Omituinen Sienisaalis, DogEnvi tutkimukseen osallistuminen

KASVATUS
* 8.4. Omituinen Pellon Poika -pentue syntyi, i. Kukkipuun Bakti e. Omituinen Källeröinen
* 30.5. Omituisille oma Facebook -ryhmä, https://www.facebook.com/groups/omituisia

MUUTA
* Maaliskuu, Nutukas Ursula, Atria, mainoskoira
* Elokuu, Nutukas Ursula, Valio Polar Leppäsavu, mainoskoira

Tavoitteet vuodelle 2015.

URSA
* viimeisten nollien kerääminen vuoden 2015 agilityn SM-kilpailuihin ja syksyllä nollien kerääminen vuodelle 2016
* Agilityn SM-kilpailut kesäkuussa
* Agilityn piirinmestaruuskilpailut
* Agilityn rotumestaruuskilpailut, mikäli kilpailupaikkakunta sallii osallistumisen
* hyppysertien kerääminen, toiveena saada Ursasta vielä FI AVA-H ennen eläköitymistä
* Katselmus

RITU
* agilityn kilpailu-uran korkkaaminen ja nousu kakkosluokkaan
* Agilityn rotumestaruuskilpailut, mikäli kilpailupaikkakunta sallii osallistumisen
* MH-kuvaus
* Katselmus
* jokin näyttely
* terveystarkit

LUNA
* Katselmus, mikäli tilkkuturkkisen karvatonkylkisen mammakoiran tohtii kehään viedä
* jokin näyttely syksypuolella, mikäli mamma on kaikin puolin kunnossa ja karvat ovat kasvaneet kunnolla takaisin
* tavoitteena on seurata ja osallistua mummukaisen reippaisiin päiviin

HIPPA
* pysyä  terveenä ja höpönä

KASVATIT
* terveystarkastuksia Sienisaaliille
* seurata kasvattien elämistä ja olemista kotona ja harrastuskentillä
* suunnitteluasteelle Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) mahdollinen pennutus vuodelle 2016

perjantai 21. helmikuuta 2014

Katsaus Omituisen vuoden 2013 uutisiin ja tavoitteet vuodelle 2014.

Kirjoittelin joulukuun tienoilla listausta viime vuoden uutisista ja samalla kasasin jonkinlaista runkoa tämän vuoden tavoitteista.

KATSAUS VUOTEEN 2013.

Omituinen vuosi 2013 on ollut paimennus- ja agilitymenestyksen täyteinen ja sisältänyt paljon positiivisia uutisia myös terveysrintamalta. Iso Kiitos jokaiselle aktiiviselle kasvatin omistajalle - jälleen kerran!


PAIMENNUS
* 1.3. Savukoski, Omituinen Ohtonen, poropaimennuskoe hyväksytty
* 11.5. Somero, Omituinen Umbra, PLS:n epävirallinen paimennustaipumuskoe, ei läpäissyt
* 12.7. Kuopio, Omituinen Tunturirisakas, paimennustaipumustesti hyväksytty, PAIM-T

AGILITY
* uusi edustus-seura Järvenpään Agilityurheilijat
* 16.6. Kirkkonummi, FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula, Agilityn SM-kilpailut, SM-16
* 17.8. Lohja, FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula, Uudenmaan Piirinmestaruushopeaa, PM-2
* 26.10. Lappeenranta, FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula, Lappalaiskoirien rotumestaruushopeaa
* 26.10. Lappeenranta, FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula, SERT-H
* Lokakuu, FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula agi.fi -rankinglistan sijalla 10.
* 1.12. Jyväskylä, Omituinen Källeröinen, debyytti maksi1-luokassa
* 7.12. Vantaa, FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula, osallistumisoikeus vuoden 2014 SM-kilpailuihin
* FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula Lappalaiskoirat ry.:n Vuoden Agilitykoira 2013
* FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran Agilitykoira 2013

TOKO
* 27.4. Helsinki, PLS:n Katselmus, Omituinen Umbra, möllitoko 165,5p. ALO1, sij.1./7

ULKOMUOTO
* 27.4. Pello, Omituinen Ohtonen, AVO-H
* 28.4. Helsinki, PLS:n Katselmus, Nutukas Illusia, veteraaninarttujen loppukehään
* 28.4. Helsinki, PLS:n Katselmus, Nutukas Ursula, Avo2-n - ja Omituinen Umbra, Avo2-n -

TERVEYS
* 27.4. Omituinen Ohtonen, terveet silmät (hailakat muutokset, kontrolli 6-12kk)
* 23.8. Nutukas Ursula, MyDogDNA-terveyspassi, Pompen taudin suhteen terve
* 30.9. Omituinen Pihkakinttu, terveet silmät ja polvet
* Lokakuu, Omituinen Karhupentue ja Sienisaalis polveutumisen perusteella terveitä Pompen taudin suhteen
* 14.11. Omituinen Ohtonen, terveet silmät
* 25.11. Omituinen Källeröinen, terveet silmät (PPM, levymäinen)
* 12.12. Omituinen Källeröinen, geenitestin perusteella terve prcd-PRA:n suhteen

TAVOITTEET VUODELLE 2014.

URSA - FI AVA BH TK1 NUTUKAS URSULA
* SM-kilpailut Tampereella kesäkuussa, tavoitteena finaaliradalle pääseminen ja siellä puhtaan radan tekeminen, haaveena päästä 15 parhaan joukkoon
* toinen hyppyserti, toivottavasti syyspuolella myös kolmas, haaveena FI AVA-H
* nollien tekeminen, SM-nollien kerääminen vuodelle 2015
* Pitkän tähtäimen suunnitelma on ollut opettaa TOKOn avoimen luokan liikkeet koekuosiin, jonka jälkeen voisi osallistua kokeisiin
* Katselmus

RITU - PAIM-T OMITUINEN TUNTURIRISAKAS
* MH-kuvaus
* ensimmäinen agilitystartti ykkösluokassa, toivottavasti myös se ensimmäinen nolla
* poropaimennustestiä täytyy miettiä tosissaan, todennäköisempää on, että se siirtyy vuoteen 2015
* Katselmusdebyytti
* jokin näyttely
* terveystarkit?
* kesällä taas paimennetaan lisää lampaita

LUNA - NUTUKAS ILLUSIA
* silmätarkastus
* näyttelykäynti
* Katselmus
* pysyä terveenä

HIPPA - OMITUINEN METSÄHIPPA
* pysyä terveenä ja höpönä

KASVATUS JA KASVATIT
* Noidalle pennut ja niille hyvät kodit
* Sienisaaliille jo ensimmäisiä terveystarkkeja?
* tarkoitus seurata kasvattien elämistä ja harrastamista