maanantai 30. maaliskuuta 2015

Pätevä kisadebytoija.

Kävimme Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) kanssa lauantaina 28.3. onnistuneesti painelemassa virallisilla agilityareenoilla ihan ensimmäistä kertaa.

Ritu kotilenkkimaastoissamme 25.2.2015

TamSKin kisoissa Lempäälässä ensimmäisellä radalla toimi tuomarina Johanna Nyberg, jonka radalta teimme niin sanotusti hyvän HYLlyn, meno oli sujuvaa ja hyvävireistä, joten sen suhteen olen enemmän kuin hyvällä mielellä. Hylkäys tuli jo radan alkupuolella, kun kolmantena esteenä olevalta puomilta oli tarkoitus hypätä muuri ja palata puomin alla olevaan putkeen. Ritu lähti hyvin mukaan ohjaukseeni, mutta huolimaton ja olettava ohjaukseni käänsi Ritun jo muurin editse putkeen, josta HYL. Lisäksi toinen virhe tuli keppien lopusta, kepeiltä oli tarkoitus kääntyä lähes yhdeksänkymmenen asteen kulmassa vasemmalla olevaan putkeen. Ohjasin Ritua kepeillä oikealta ja tarkoitukseni oli toteuttaa putkeen meno päällejuoksuna. Jälleen kerran hätiköin ja ryykäsin liian aikaisessa vaiheessa päällejuoksuun, jonka takia Ritu kääntyi putkea kohti jo kolmanneksi viimeisestä välistä. Täytyy pitää itse mielessä Ritun kokemattomuus ja ohjata nuorta koiraa loppuun asti, huomaan olettavani liikaa, jolloin tulee huolimattomuusvirheitä.

Toiselta Henri Luomalan tuomaroimalta radalta nappasimme sitten jo nollatuloksen pienestä pelastelusta huolimatta. Oletin Ritun tulevan putken jälkeen persjättöön ongelmitta, mutta Ritu painalsikin selkäni takaa suoraan seuraavalle esteelle, joka oli onneksi oikea, joten sain pelastettua tilanteen virheittä maaliin. Aika alittui reippasti ja etenemisnopeuskin on lupaava siitäkin huolimatta, että suoritus ei ollut niin sujuva kuin olisi voinut olla ja sekä puomilla että Aalla tehtiin kunnolliset pysäytyskontaktit. Loppusijoituksemme radalta oli hienosti toinen.

Päivästä jäi kaikkiaan erittäin hyvä mieli, Ritu teki kontaktit upeasti ja löysi keppien sisäänmenot moitteetta, selvittiinpä ensimmäisellä radalla jopa pöydästä... Pieni musta osoitti olevansa melkoinen agilitypakkaus, pää pysyi hyvin kasassa, se ei ollut millänsäkään kisahälystä, ihmispaljoudesta, kanssakisaajista, kuulutuksista eikä kisahallissa pauhaavasta valtavasta ja äänekkäästä lämmitystuulettimesta. Homma oli mainiosti koossa ja keskittyminen itse suoritukseen onnistui loistavasti. Tätä myöten ensimmäinen kiinnitys kohti kakkosluokkaa on kasassa, kilpailukirjassa on ensimmäinen merkintä ja kisaura on todellakin aluillaan. Huippua!

A-kisa, HYL
B-kisa, 0/-7,30, sij.2./12 (nopeus 3,92m/s)

Ensimmäiseltä radaltamme on myös videomateriaalia, jonka julkaisen, kunhan saan ladattua sen kamerasta koneelle.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Hilu paimenessa.

Hilu (Omituinen Hallahiippo) on parhaillaan ihmisensä kanssa poropaimennusleirillä ja on päässyt paimentamaan sekä poroja että lampaita. Porot olivat kuulemma olleet Hilun mielestä hieman jännittäviä ja se olikin saanut tukea kokeneemmalta koiralta. Lampailla Hilu taas oli ollut todella pätevä. Huippua!

Hilu ja Kati onnistuneen lammaspaimennuksen jälkeen.
Paimennettava kurkkii aidan raosta. :)
kuva Aino Karilas

Tässä Hilu (kärjessä) paimentaa yhdessä velipuolensa Vilin (Nereaneidon Haaveen Onni) kanssa.
kuva Maria Nisu

Manittakoon vielä, että Sienisaaliin velipuoli eli Nallen (Kukkipuun Guorvil) poika Vili (Nereaneidon Haaveen Onni) suoritti 7.3. poropaimennustestin kovassa lumituiskussa hienosti ja valittiin päivän parhaaksi urokseksi. Suuret onnittelut Vili, Maria, Arja ja muut asian osaiset. :)

Seitsemän vuoden takaa.

Oijjoi, tällainen tuli vastaan, kun kaivelin vuoden 2008 kuva-arkistoja, Luna (Nutukas Illusia) ja Ravja-iskä (BH Pukranvaara Ravja) 24.4.2008.



tiistai 24. helmikuuta 2015

Katsaus menneeseen ja alkaneeseen vuoteen.

Katsaus Omituiseen vuoteen 2014.

Vuosi ei menestyksellisyydessään vetänyt vertoja edeltäjälleen (Katsaus Omituisen vuoden 2013 uutisiin ja tavoitteet vuodelle 2014.), joskin joitain mukavia saavutuksia ja jännittäviä sattumuksia viime vuoteenkin mahtui. Kiitokset jälleen aktiivisille ja ihanille Omituisten omille ihmisille!

PAIMENNUS
* 8.3. Rovaniemi, Omituinen Hallahiippo, poropaimennuksen taipumustesti, suositellaan testattavaksi uudelleen
* 9.3. Rovaniemi, PAIM-T Omituinen Tunturirisakas, poropaimennuksen taipumustesti hyväksytty

AGILITY
* 15.6. Nutukas Ursula, Agilityn SM-kilpailut, sij.61
* 17.8. Omituinen Tunturirisakas, JAU:n seuramestaruuspronssia medimölli-luokassa
* 5.10. Omituinen Tunturirisakas, virallinen mittaus ja kisakirja sekä oikeus kilpailla mediluokassa

ULKOMUOTO
* 26.4.-27.4. Muurame, PLS:n Katselmus, Omituinen Tunturirisakas Nuo-n - ja Nutukas Ursula Vet-n -,
   Nutukas Illusia, veteraaninarttujen lopukehään
   Omituinen Ohtonen, Avo2-urosten loppukehään

TERVEYS
* 28.2. Omituinen Pellon Poika -pentue polveutumisen perusteella terve Pompen taudin suhteen
* 17.5. Omituinen Ohtonen, geenitestin perusteella terve prcd-PRA:n suhteen
* 2.11. Nutukas Ursula ja Omituinen Sienisaalis, DogEnvi tutkimukseen osallistuminen

KASVATUS
* 8.4. Omituinen Pellon Poika -pentue syntyi, i. Kukkipuun Bakti e. Omituinen Källeröinen
* 30.5. Omituisille oma Facebook -ryhmä, https://www.facebook.com/groups/omituisia

MUUTA
* Maaliskuu, Nutukas Ursula, Atria, mainoskoira
* Elokuu, Nutukas Ursula, Valio Polar Leppäsavu, mainoskoira

Tavoitteet vuodelle 2015.

URSA
* viimeisten nollien kerääminen vuoden 2015 agilityn SM-kilpailuihin ja syksyllä nollien kerääminen vuodelle 2016
* Agilityn SM-kilpailut kesäkuussa
* Agilityn piirinmestaruuskilpailut
* Agilityn rotumestaruuskilpailut, mikäli kilpailupaikkakunta sallii osallistumisen
* hyppysertien kerääminen, toiveena saada Ursasta vielä FI AVA-H ennen eläköitymistä
* Katselmus

RITU
* agilityn kilpailu-uran korkkaaminen ja nousu kakkosluokkaan
* Agilityn rotumestaruuskilpailut, mikäli kilpailupaikkakunta sallii osallistumisen
* MH-kuvaus
* Katselmus
* jokin näyttely
* terveystarkit

LUNA
* Katselmus, mikäli tilkkuturkkisen karvatonkylkisen mammakoiran tohtii kehään viedä
* jokin näyttely syksypuolella, mikäli mamma on kaikin puolin kunnossa ja karvat ovat kasvaneet kunnolla takaisin
* tavoitteena on seurata ja osallistua mummukaisen reippaisiin päiviin

HIPPA
* pysyä  terveenä ja höpönä

KASVATIT
* terveystarkastuksia Sienisaaliille
* seurata kasvattien elämistä ja olemista kotona ja harrastuskentillä
* suunnitteluasteelle Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) mahdollinen pennutus vuodelle 2016

Viisi sukupolvea.

Törmäsin valokuvakansioita selaillessani viime syksyisiin kuviin, jotka sopivat hyvin edellisen päivityksen jatkoksi. Syyskuun lopussa kävin nuuhkuttelemassa lisää Pepin ja Hermanin pikku-Nutukkaita ja samalla järjestimme Eevan pihamaalla viiden sukupolven tapaamisen. Mukana siis ikioma Lunani (Nutukas Illusia), Lunan ensimmäiset viidennen polven jälkeläiset sekä kaikki suoraan väliin jäävät sukupolvet, Lunan poika Ukri (Nutukas Ukri), Ukrin tytär Unna (Nutukas) ja Unnan tytär Peppi (Nutukas Aamutuima).

Peppi (Nutukas Aamutuima, i. Taapanterin Hansu e. Nutukas).
Lunan pojantyttärentytär.

Luna (Nutukas Illusia, i. BH Pukranvaara Ravja e. Nutukas Wanilla) kuuluttaa.
Lunalta oli leikattu reilu pari kuukautta aikaisemmin leuasta ja niskasta ihokasvaimet, 
josta johtuen mummukoiran kaula oli tapaamisen aikaan vielä varsin karvaton.

Ukri (Nutukas Ukri) kuulostelee tyttärensä Unnan (Nutukas) sanomisia.

Unna (Nutukas, i. Nutukas Ukri e. Nutukas Nippanappa)

Unna (Nutukas, i. Nutukas Ukri e. Nutukas Nippanappa)

Pikkuinen Nutukas Do Mi Si ja vasemmalta mummunsa isä Ukri, 
emonsa Peppi sekä mummunsa mummu Luna.

Viisi sukupolvea lapinkoiramaista värikirjoa, 26.9.2014.
Riistanvärinen Ukri (Nutukas Ukri), kermanvärinen Nutukas Do Mi Si, domino Peppi (Nutukas Aamutuima), riistanvärinen merkein Luna (Nutukas Illusia) ja musta merkein Unna (Nutukas).

Nutukas Do Mi Si (i. Tiitiäisen Herman, e. Nutukas Aamutuima)

Nutukas Do Mi La
Tämä suloinen pikkutyyppi oli melkein kokoajan ihmisten jaloissa tai sylissä rapsuteltavana, 
kun muu sisaruslauma paineli pitkin pihamaata pentumaisissa puuhissaan.

Ja voikos tällaista vastustaakaan?

Reea (Nutukas Do Mi Re)
Tässä oli pentulauman pikkuviikari, metkut mielessä ja notkea roppa. 
Tämä olis ehkä lähtenyt tästä porukasta mukaan, jos olisin pentua ollut valkkaamassa. :)

Ja sisko senkun nauttii rapsutuksista...

Yksi asia saa koko porukan liikekannalle. 
Viipottajat ryntäävät toiveikkaina liikkuvan lounasbuffetin perään.

Parijonoon järjesty!

Sisko Nutukas Do Mi Si ja veli Do Mi Sol.
Melkoisen vastustamaton naama veljellä...

...vai mitä? :)

Toivottavasti edes osan näistä pienistä pääsee jatkossakin näkemään.

Olipas mukava nähdä pentusia ja erityisesti tietysti viittä sukupolvea samassa paikassa samaan aikaan, 
valtaisat kiitokset Eevalle ja Annalle, että tämä mahdollistui! :)

perjantai 29. elokuuta 2014

Pikkuisia nutukkaita nuuhkuttelemassa.

Kävin pari viikkoa sitten 15.8. ihastelemassa ja nuuhkuttelemassa pieniä paimensukuisia tulokkaita yhdistelmästä Tiitiäisen Herman x Nutukas Aamutuima. Kuvissa pienillä Nutukas-pentusilla on ikää viisi vuorokautta.

Sukulaispentujakin nämä ovat, niin emänsä kuin isänsä puolelta. Luna on näiden pentujen isoisomummu (e. Nutukas Aamutuima ee. Nutukas eei. Nutukas Ukri eeie. Nutukas Illusia). Lisäksi Ursa (Nutukas Ursula) on näille pennuille paitsi isoisotäti myös tätipuoli, onhan näiden pentujen isällä Tiitiäisen Hermanilla ja Ursalla sama isä Nutukas Ungelo.

Kermanvärinen narttu.

Dominopennut, tummin ylinnä on uros ja kaksi alempaa ovat narttuja, joita Eeva leikillisesti kutsuu yhteisnimellä silakkapihvit. 
Muistuttavathan ne ylhäältäpäin katsottuna selkäraitoineen sentään melkoisen hyvälihaisilta silakkapihveiltä. :)

Dominotytöt.

Punertavamman sävyinen dominonarttu.

Nartut vasemmalla, uros oikealla.

Punertavamman sävyinen dominonarttu.


Haukotuksen jälkeinen virnistys.

Uros.


Peppi-emo on hieman huolissaan kuvaus-sessioista.

Harmahtavamman sävyinen dominonarttu.
Tässä nartussa on hauska utuisen savuinen sävy, joten odotan kiinnostuneena minkä väriseksi narttu aikuisuuteen mennessä muuntuu.


Kermanvärinen narttu.


Peppi-emo ja kirjavansävyinen pentueensa.



Ylpeä emokoira.

Peppi oli kivanluontoisen oloinen koira. Vaikka en ole koskaan kyseistä koiraa tavannut, se muutaman vuorokauden ikäisistä pennuistaan huolimatta otti minut vastaan iloisesti häntä heiluen eikä ollut millänsäkään, kun ihastelin sen pieniä tulokkaita laatikon äärellä. Se ei kuulemma höösää liikaa pentujen eteen, eikä ole jatkuvasti liimaantuneena laatikkoon, vaan hoitaa niitä tarpeen mukaan, pitää ne puhtaana, ruokkii ja huoltaa sen mitä pennut tarvitsevat. Laatikossa oli hiljaista ja tyytyväisen oloista sakkia ja emokoiralle jäi aikaa seurustella ihmistenkin kanssa.





Minusta on hauskaa, että kahdesta melkolailla samansävyisestä dominovanhemmasta tulee näinkin kirjavaa sakkia. Jokainen on erotettavissa toisistaan välittömästi syntymän jälkeen.


Somia mötköjä. Näitä täytyy käydä tervehtimässä uudemmankin kerran.