maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ritu lammaspaimenessa pitkästä aikaa.

Olimme tiistaina 15.7. Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) kanssa pitkästä aikaa lammaspaimenessa kera kuuden muun paimensukuisen lapinkoiran ja yhden lapinporokoiran, tällä kertaa Koirataidon tarjoamissa puitteissa Liedossa. Meidän lammaspaimennuskokemukset Ritun kanssa ajoittuvat viime kesään, kun harmikseni en aikaisemmin tänä kesänä ole kerinnyt osallistumaan paimennustreeneihin. Onneksi Aino pisti viestiä, että tälle paimennusleirille oli yksi paikka vapautunut, joten meillekin aukesi mahdollisuus opetella lisää lammaspaimennuksen saloja.

1. TREENI

Ensimmäinen treeni oli päässien kuljetus hiekkatietä pitkin pareittain. Ensimmäisen puoliskon 1,5 km pituisesta hiekkatiestä toinen toimi jarrukoirana lauman edessä, kun toinen kuljetti laumaa takaa ja hiekkatien puolivälissä vaihdettiin osia.

Ritu jarrukoirana.


Odotellaan Ritun kanssa, että Veikko saa syömisestä innostuneet pässit uudelleen liikkeelle.

Pässeillä oli veto tien pientareille syömään ja niitä sai kerran jos toisenkin patistaa liikkumaan. Pässit liikkuivat leppoisaan tahtiin ja niiden pakoetäisyys Ritua kohtaan oli varsin pieni eli ne päästivät koiran ihan iholle asti. Ritussa näkyi niissä tilanteessa selvä turhautuminen, jonka kautta Ritu otti uuden apuvälineen haltuun - haukun. Oli hauska seurata, kun Ritu oivalsi, että haukkumalla lampaisiin saa paremmin liikettä. Pääosin Ritu sai ihan hyvin lauman liikkumaan kasassa ja tsekkasi koko laumaa kokonaisuutena, mutta sen voima ei ihan kaikissa tilanteissa voittanut pässien jääräpäistä syömisintoa, joten sitä joutui hankalissa paikoissa auttamaan ja hieman usuttamaan pässejä liikekannalle.


Veikko toimii jarrukoirana lauman edessä, kun Ritu paimentaa laumaa takaa.

Pientareen kautta lampaat liikkeelle.




2. TREENI

Toinen treeni oli tarkkuustreeni pienessä aitauksessa. Aitauksen keskelle oli tehty nurin käännetyistä vadeista pieni neliskanttinen alue, jonka sisäpuolelle koko uuhilauma piti saada rauhassa pysähdyksiin. Aikaa oli viisi minuuttia. Tässä testattiin toki koiraa, mutta myös ohjaajan laumanlukutaitoa ja sitä miten koiran tuottamaa painetta osasi säädellä. Tämä oli hauska harjoitus itsessään, vaikka viiden minuutin jälkeen lampaat eivät tainneet olla ihan jokaista sorkkaa myöten alueen sisällä. Sinne päin kuitenkin...

Treenin aikana Ritu kysyi aika paljon ohjeistusta minulta ja osoitti vähän sellaisia eleitä, että mitä me olemme täällä oikein tekemässä, tarjosi kontaktia enemmän minuun, sen sijaan, että olisi lukenut lampaita ja lauman liikkeitä. Toki viimeisimmistä lammaspaimennustreeneistä on se vuoden verran aikaa, jonka aikana olemme kuitenkin tehneet kaikkea muuta hyvää yhteistyötä ja kontaktia vaativaa tekemistä, joten lienee näiden tekijöiden yhteisvaikutusta, että Ritu kysyi minulta niin paljon. Tietynlainen intensiivisyys paimennukseen näytti ainakin tässä harjoituksessa Ritun osalta puuttuvan.


Henna, Laura ja Noora seurailevat Ritun harjoituksen etenemistä.


Homma hoidettu! Lampaat ovat pysähdyksissä ja melkein rajatun alueen sisäpuolella, mitä nyt
hieman yhdelle nurkalle painottuneena. Lampaiden luona näkyy rajatun alueen vasen etureuna.

3. TREENI

Päivän päättävä treeni oli yhteistyötreeni koko porukalle. Ensimmäinen pari otti  neljänkymmenen lampaan kokoisen uuhilauman ulos karsinoista ja paimensi ne laitumen nurkkaan. Toinen pari otti lauman haltuunsa sieltä ja kuljetti lampaat hallitusti juomaan. Kolmas pari kuljetti lampaat taas laitumen nurkkaan, josta viimeinen pari otti ne ohjattavakseen ja paimensi lauman laitumen yli aitaukseen. Olimme osa viimeistä paria yhdessä Nooran ja Veikon kanssa.

Tämä harjoitus oli omasta mielestäni onnistunein. Ritu teki töitä intensiivisemmin, kuin esimerkiksi edellisessä harjoituksessa ja piti neljänkymmenen eläimen lauman hienosti ja hallitusti kasassa. Harjoituksen alku lähti hyvin käyntiin, Veikko jarrutti laumaa edestä ja Ritu paimensi takaa. Lauma pääsi kuitenkin karkaamaan meiltä vähän liian ajoissa, kun lampaat pääsivät painelemaan jarrun ohi oikean kautta - oikeaan suuntaan tosin, kun itseohjautuvat lampaat menivät itse omatoimisesti oikean aitauksen portista sisälle. Harjoitus jäi lopetuksen osalta siis hieman vajaaksi, mutta olin tässä treenissä todella iloinen Ritun hyvästä paimennusasenteesta.

Neljänkymmenen uuhen lauma.

Pieni lammaspaimenoppilas Ritu (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas).

Kiitokset Lauralle ja Ainolle kamerani käyttelystä!

Kuvia muun porukan lammaspaimennustreeneistä: Lappalaisten lammaspaimennusta Liedossa.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Vauhti kasvaa.

Sain paijata tällaista Omituista otusta viime viikolla. :) 


Pääsimme tapaamaan kolmekuista Vauhtia (Omituinen Sampsa Pellervoinen) ensimmäisen kerran luovutuksen jälkeen viime viikon keskiviikkona 9.6.

Vauhti ja ihmisensä olivat olleet pari päivää seikkailemassa Helsingissä. Pentukoira oli päässyt ensimmäistä kertaa ratikkaan ja metroon sekä kokenut lauttamatkankin, kun olivat käyneet porukalla Suomenlinnassa. Tyyppi oli kuulemma kulkenut kaikkialla reippaana mukana. Paluumatkalla pohjoiseen Vauhti ja ihmisensä pysähtyivät meille lenkkiseuraksi ja pääsimme kimpassa kulkemaan meidän maastoissa. Mukaan meidän porukasta pääsi tällä kertaa vain Ritu (Omituinen Tunturirisakas), joka lenkitti ja leikitti pientä serkkupuoltaan nätisti. Tyyppien Omituiset puuhat meni hyvin yksiin, hammaspainia, kuopan kaivamista, keppien pureskelua ja muurahaisten metsästystä. Vauhti tuntui olevan edelleen sama reipas ja vauhdikas pikkuotus, joskin reissailu oli verottanut terävimmän kärjen sen ehtymättömästä energiasta. Taisi kotimatkalla ja kotona nukuttaa...

Kiitos visiitistä, oli kiva nähdä Vauhtia!

Omituinen Sampsa Pellervoinen, 3kk


Kaksi erisävyistä saman väristä Omituista.




Ritu nauttii molemmista suunnista tulevista rapsutuksista.



Poijjankoltiaista korvasta kiinni...






OMITUINEN SAMPSA PELLERVOINEN
Vauhti 3kk




torstai 10. heinäkuuta 2014

Hyviä uutisia.

Aikaisemmasta 3-4 viikon odotteluvaroittelusta huolimatta, sain patologin lausunnon Lunan (Nutukas Illusia) ihon uudismuodostumista jo eilen, vain reilun viikon leikkauksen jälkeen. (Leikkauskertomus aikaisemmassa blogitekstissä: Toipilasmummu.)


Niskan pieni tummaksi pigmentoitunut uudismuodostuma oli hyvänlaatuinen kystinen trikolblastooma.
Näytteessä todettiin tarkkarajaisella alueella sijainnut, solukuvaltaan hyvänlaatuinen kasvainmuutos, joka muodostaa kystisen ontelon. Kasvain osittain pigmentoituneista piensitä basaloideista epiteelisoluista. Kyseessä on karvanjuurifollikkelin tyvi- eli basaalisolukosta alkunsa saanut kasvain, trikoblastooma (cystic type trichoblastoma), joka on tullut kokonaan poistetuksi. Tämän tyyppiset kasvaimet uusiutuvat harvoin paikallisesti täydellisen kirurgisen poiston jälkeen.

Alaleuan uudismuodostuma oli low grade eli vähemmän pahanlaatuinen mastsolukasvain ja se on tullut kokonaan poisetuksi. Marginaalit eivät kuulemma olleet ihan optimit, jonka vuoksi on mahdollista, että se uusii paikallisesti. Etäpesäkeriski on onneksi alhainen.
Tutkitussa näytteessä todetaan kohtalaisen hyvin rajoittunut ja nahanalaiseen rasvakudokseen ulottuva mastsolukasvain. Kasvainsolukko on hyvin erilaistunutta ja sen pleomorfisuus on lievää. Mitoottinen aktiivisuus on alhainen (vähemmän kuin 5 mitoosia / 10 hpf). Kasvainsolukko ei ulotu tutkittujen näytepalojen reunoille. Lateraaliset marginaalit ovat noin 12 mm. Syvä marginaali on noin 4 mm. Tämän tyyppiset kasvaimet eivät yleensä uusiudu paikallisesti täydellisen kirurgisen poiston jälkeen ja niihin liittyy alhainen etäpesäkseriski. 2 cm marginaalit ovat yleensä riittävät kasvaimen täydelliseen poistoon. Tilastollisesti 20-30 % kasvaimista uusiutuu paikallisesti, jos marginaalit ovat 2-3mm.

Leikkausvalmisteluiden yhteydessä havaitusta, vasemman alahuulen kystisestä uudismuodostumasta otetut ohutneulanäytteet eivat olleet diagnostisia eli sen uudismuodostuman laatu jää avoimeksi. Eläinlääkäri suosittelee sen kirurgista koepalaluontoista poistoa, mikäli uudismuodostuma kasvaa tai alkaa vaivata tai haluan varmuuden sen laadusta. Tähän hätään en itse mokomaa muodostumaa edes löydä Lunan huulesta. Eläinlääkäri mainitsi, että ohutneulanäytteiden oton yhteydessä uudismuodostuma oli "tyhjentynyt", joten liekö syy siinä vai enkö vain osaa toistaiseksi asettaa sormiani oikeaan paikkaan.
Näytteisiin ( 2 levitettä) ei ole eksfolioitunut soluja diagnoosin asettamiseksi. Laseilla todetaan ainoastaan verisoluja. Erityisesti sidekudoksisista uudismuodostumista ja monista mesenkymaalisista kasvaimista eksfoloituu usein huonosti soluja irtosolunäytteisiin.

Jokatapauksessa uutiset ovat onneksi hyviä. :) Mitään hirmuisen hälyyttävää näistä Lunan uudismuodostumista ei ilmennyt ja Luna on hyvää vauhtia toipumassa myös leikkauksesta. Haavat ovat parantuneet hienosti ja mamma on piristynyt huomattavasti leikkauksen jälkeisistä päivistä. Lenkillä se on vielä vähän perässä vedettävää sorttia, vaan onpahan liikkumiseen tullut jo lunamaista letkeyttä, joten kylläpä tästä toivutaan. :)



Kuvat on otettu sunnuntaina 6.7.
Luna on ehkä maailman ainoa koira, joka näyttää kauniilta jopa tuon paljaaksi ajellun raa'an kanankoiven värisen kaulansa kanssa. :)

Agilityvarkaus.

Käytiin lauantaina 5.7. Ursan (FI AVA BH TK1Nutukas Ursula) kanssa Varkaudessa agilitykisaamassa. Marja Lahikaisen suunnittelemilta radoilta teimme yhden oikein hyvän nollan, jonka ohjaamisiin olen varsin tyytyväinen. Toiselta radalta otimme puomin alastulolta harmittavasti vitosen ja päivän viimeinen rata, hyppyrata meni hiuksen hienosti yliajalle.

A-kisa, 0/-2,84, sij.3./38 (nopeus 3,92m/s)
C-kisa, 5/-1,72, sij.12./39 (nopeus 3,82m/s)
B-kisa, HR, 0/0,10, sij.8./42 (nopeus 3,74m/s)

Kiitos Tiinalle videosta!

Video Tiina Karvonen

torstai 3. heinäkuuta 2014

Oravivuorella huhtikuussa.

On aika jakaa kuvakertomus retkestämme, kun tämän vuoden Katselmuksen päätteeksi huhtikuun lopussa kävimme paluumatkalla Oravivuoren komeissa maisemissa Puolakan kylän tuntumassa Korpilahdella. Olen käynyt paikan päällä kaksi kertaa aikaisemmin ja Oravivuori näytti jälleen uuden maiseman itsestään. Osasin odottaa hienoja näkymiä ja komeita järvimaisemia saarineen ja kyllähän reissu palkitsi. Koko järven pinta oli aivan tyyni, saaret ja pilvet heijastuivat veteen ja oli lämmin. Kevään tulon pystyi todella aistimaan.

Joulukuu 2011, toukokuu 2012 ja huhtikuu 2014.

ORAVIVUORI, OSA UNESCON MAAILMANPERINTÖKOHDETTA

Korpilahden Oravivuori on merkittävä osa kolmiomittauksen sekä Suomen kartoituksen historiaa. Sen 193 metriä korkealla huipulla sijaitsee yksi kuudesta Unescon maailmanperintökohteena suojellusta Struven ketjun pisteestä Suomessa. Struven ketju on yhteensä noin 2820km pituinen Mustaltamereltä Pohjoiselle jäämerelle ulottuva kolmiomittausketju, jonka avulla 1800-luvulla määriteltiin maapallon tarkempaa muotoa ja kokoa. Nimensä kolmiomittauspisteiden ketju on saanut saksalaissyntyisen tähtitieteilijän F.G.W. Struven mukaan.


Oravivuoren huipulla sijaitseva pitse (Puolakka) mitattiin vuonna 1834 ja merkittiin poraamalla kallioon. Paikalla sijaitsi myös Maanmittauslaitoksen kolmiomittaustorni aina 1980-luvun puoliväliin saakka, kunnes gps-satelliittimittaukset syrjäyttivät kolmiomittaukset. Tällä hetkellä Oravivuoren laella sijaitsee Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen yhdessä uudelleenrakennuttama lähes kymmenen metrin korkuinen kolmiomittaustorni, joka pystytettiin vuonna 1998 muistoksi Oravivuoren eli Puolakan mittausaseman merkityksestä Suomen kartoitukselle.

Huipulla on laatta: "Maailmanperintökohteena ketju pisteineen edustaa inhimillisen luovuuden mestariteosta, joka on suojeltu ihmiskunnan yhteisenä maailmanperintönä."

Polku Oravivuoren laelle kulkee vaihtelevissa maastoissa, jossa on paljon korkeuseroa ja kivuttavaa. Sinänsä polku näkötornille ei ole kovinkaan pitkä, mutta sitä saa pidennettyä käymällä piston myös Omenalahden luonnonsatamassa, josta löytyy myös valkoiseksi maalattu kivikummeli.


Meidän seikkailullamme koirista mukana olivat tällä kertaa vain Ursa (Nutukas Ursula kuvassa) ja Luna (Nutukas Illusia).

Jäkälä oli kuvioinut kivien pintaa kauniisti Oravivuoren lähimaastoissa.

Luna (Nutukas Illusia)




Keskisuomalaisia maisemia parhaimmillaan.

Kevät tuloillaan.

Omenalahden luonnonsatama.


Pitkä katselmuspäivä vaatii veronsa ja mummukainen otti leppoisat päiväunet rantakalliolla.

Käpytikka naaras nakutteli lähimännyssä hypellen saman aikaiseti puunrunkoa ylöspäin.

Joulukuu 2011 ja huhtikuu 2014.

Tämä on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos liikkuu Keski-Suomen alueella. Suosittelen!