perjantai 26. huhtikuuta 2013

Agilitykoira 2008-2011.

On aika luovuttaa neljä vuotta meidän hallussamme ollut Paimensukuisen Lapinkoiran Seura ry:n Agilitykiertopalkinto seuraavalle. Visapuinen paimensukuispatsas sekä sitä seuraava kansio luovutetaan aina Katselmuksen yhteydessä edellisenä vuonna virallisissa agility-kisoissa parhaiten menestyneelle paimensukuiselle lapinkoiralle. Lämpimät Onnittelut Nukalle (FI AVA Taikahallan Hankien Hurma) ohjaajineen ansaitusta kiertopalkinnosta ja kunniasta olla PLS:n Agilitykoira 2012!

Ursan kanssa viime vuonna Katselmuksessa vastaanottamassa agilitykiertopalkintoa.
kuva Antti Leukkunen
 
 

AGILITYKOIRA 2008

BH, TK1
NUTUKAS URSULA ”Ursa”
ER42649/05
Nutukas Ungelo x Nutukas Illusia
om. & ohj. Susanna Kangasvuo

kuva Miia Sihvonen

Ursa syntyi Nurmijärvellä heinäkuun lopussa 2005. Puuhakkasta ja välillä hieman malttamattomasta kakarasta kasvoi fiksu, oppimiskykyinen ja yhteistyöhaluinen koira, jossa on tasapainossa tarmokkuus, aktiivisuus sekä kyky rauhoittua ja pitää niin sanotusti pää kasassa haastavissakin tilanteissa.

Aloitimme agilityn treenaamisen aluksi kokeilumielellä Ursan ollessa noin 9kk ikäinen. Pian laji vei kuitenkin mennessään. Löysimme itsemme säännöllisesti treeneistä, eri kouluttajien vetämiltä kursseilta ja lopulta, vain vuoden treenaamisen jälkeen, myös kisakentiltä. Ursa on ensimmäinen agilitykoirani, joten kisauramme alku oli yhtä säätämistä, intoa oli mutta ei taitoa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että en kasvattanut kisakynnystä liian korkeaksi, vaan osallistuimme rohkeasti mittelöihin. Ursa on innokas, rohkea, lapinkoiramittapuulla mitattuna nopea sekä kuuliainen ja ohjausherkkä agilitykoira, joka ei ilokseni paineistu kisatilanteessa, vaan kykenee aina tekemään parhaansa. Vuosi 2008 oli meille agilityn parissa suuri kehityksen vuosi, olimme nousseet ihan vuoden 2007 lopussa 2-luokkaan ja 19.4.2008, vajaan vuoden kuluttua ensimmäisistä kisoistamme, nousimme 3-luokkaan.

Merkittävimmät saavutuksemme kuluneen vuoden aikana olivat luokkanousu, lappalaiskoirien 3.lk rotumestaruushopea sekä myös se, että osallistuimme ensimmäisiin SM-kisoihimme Varkaudessa. Pääsimme Ursan kanssa vahvistamaan seuramme Jyväskylän Agility Teamin maksijoukkuetta ja teimme hienon nollaradan totuttua suuremman yleisön edessä. Ennen vuoden loppua saimme kokoon myös sekä SM-, että MM-karsintanollat 2009 vuoden varalle, joten sitä myöten meillä on osallistumisoikeus kyseisten arvokisojen yksilöradoille tulevana vuonne.

Ursa on osoittautunut loistavaksi harrastuskoiraksi, jonka kanssa on palkitsevaa tehdä töitä. Agilityn lisäksi kunnostauduimme vuonna 2008 myös tottelevaisuuskentillä titteleiden TK1 sekä BH verran. Agility on silti ehdoton ykköslajimme, kuin koukuttava huume, jota ilman ei voi elää…


AGILITYKOIRA 2009

BH, TK1
NUTUKAS URSULA ”Ursa”
ER42649/05
Nutukas Ungelo x Nutukas Illusia
om. & ohj. Susanna Kangasvuo

kuva Tuija Kortelainen
 
Takataskussa on paljon oppia ja yhteistyötä sekä iloisia agilityhetkiä vuodelta 2009.

Kohokohdaksi kuuluvat muutama hieno palkintosijoitus 3-luokassa, Keski-Suomen Piirinmestaruuskisojen 4.sija sekä uramme ensimmäiset SM-kisat Torniossa.

SM-kisojen yksilöradalla saimme hienosti tuloksen, josta asian tasoituttua voi olla tyytyväinen, vaikka tavoitteena ollut puhdas ratavirheetön suoritus kirjaimellisesti kaatui ohjaajan liukastumiseen sateen kastelemalla keinonurmella. Onnistumisen palo ja nälkä kasvavat vuoden 2010 SM-kisoja ajatellen.

Ahkeran kisaamisen huipentumia ovat ehdottomasti palkintosijoitukset. Eräs kerta kuluneena vuonna jäi erityisenä mieleen. Toukokuussa Pietarsaaressa kilpailimme upeasti maksi3-luokan voittoon 0-tuloksella ja saimme sitä myöten ensimmäisen kiinnityksemme agilityvalion arvoon!!


AGILITYKOIRA 2010

BH, TK1
NUTUKAS URSULA ”Ursa”
ER42649/05
Nutukas Ungelo x Nutukas Illusia
om. & ohj. Susanna Kangasvuo

Ursan kanssa SM-kilpailuissa maksikoirien sijalle 17.
kuva J. Keskiaho

Merkittävimmäksi saavutukseksemme agilityvuodelta 2010 nousee yksilö-SM-kisat Vantaalla kesäkuussa. Kotiintuomisina tiukasta maksikoirien SM-taistosta oli sijoitus 17./162. Edellisen vuoden kaihertamaan jäänyt onnistumisen nälkä ja tavoite viidenkymmenen parhaan joukkoon kipuamisesta sekä finaaliradalle pääsystä ylittyi kirkkaasti. Ursa suoriutui arvokisojen paineessa kuuliaisesti upeaan sijoitukseen!

Loistavasti menneiden SM-kisojen jälkimainigeissa onnistuimme tekemään hienon nollasuoritusten sarjan. Jo elokuussa meillä oli täynnä SM-nollat seuraavalle vuodelle 2011, meidät nähdään niillä areenoilla myös ensi vuonna. Nollia kerrytimme kuluneen vuoden aikana yhteensä rapiat parikymmentä, jotka pitävät sisällään myös muutamia mieleen jääneitä palkintosijoja. Tärkeinpänä 3.sijoitus Pieksämäellä marraskuussa, joka tuotti meille uramme toisen agilitysertin ja sitä myöten olemme taas askeleen lähempänä agilityvalion arvoa.

Ursa toimii hienosti, yhteistyömme rupeaa olla varmaa ja sujuvaa. Kykenemme enenevässä määrin virheettömiin nollasuorituksiin – ja ennen kaikkea meillä on kivaa radalla!

Ursaa parempaa harrastuskaveria en uskaltaisi toivoa!


AGILITYKOIRA 2011

FI AVA, BH, TK1
NUTUKAS URSULA ”Ursa”
ER42649/05
Nutukas Ungelo x Nutukas Illusia
om. & ohj. Susanna Kangasvuo

Ursa lempiesteellään koko agilityuramme ensimmäisissä kilpailuissa Jyväskylässä 15.5.2007.
 
Vuoden 2011 ja kiistatta myös tähänastisen agilitypolkumme kohokohdaksi nousee ehdottomasti Pieksämäen kisat 10.4. Teimme Ursan kanssa loistavan suorituksen haastavalla radalla, sijoituimme 0-tuloksellamme toisiksi ja nappasimme kotiin viemisiksi Ursan kolmannen ja viimeisen agilitysertin sekä Suomen Agilityvalion arvon, jonka Ursa saavutti historiallisesti ensimmäisenä paimensukuisena lapinkoirana. Tunne on sanoin kuvaamaton, tätä ei kukaan vie meiltä koskaan pois!

Edellä mainitun päälle vuodelta 2011 on jäänyt erityisenä mieleen etenemisnopeutemme selvä kasvu loppuvuotta kohden, huikea nollavoitto Orivedellä heinäkuussa sekä onnistumiset arvokisoissa. Syyskuun alussa kuittasimme Keski-Suomen Piirinmestaruuspronssia ja kesäkuussa yksilö-SM-kilpailuissa Nastolassa täytimme jälleen tavoitteemme päästä viidenkymmenen parhaan joukkoon. Loppusijoituksemme maksikoirien yksilömittelössä 38./181. Kun vielä vuoden loppuun mennessä saimme kasaan myös sekä SM- että MM-karsinta-nollat seuraavalle vuodelle 2012, niin upea agilityvuotemme oli kruunattu.

Ensimmäinen Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran Agilitykiertopalkinnon saaja vuodelta 2000 oli Rahkis Nougat eli Likka, joka on Ursan isoisän isoemo. Nyt, kun vuosi 2013 on jo hyvässä käynnissä ja tiedän, että luovutamme kiertopalkinnon viimein seuraavalle, heitän ilmoille ennusteen, että vielä jonain päivänä samainen kiertopalkinto tulee olemaan myös Ursan jälkipolvien hallussa. Viime vuonna 2012 Ursa synnytti neljä pientä harrastuskoiran alkua, joista osan tulevaisuuden näkymiin kuuluu myös agilityn harrastaminen. Ennuste lepää näiden sisarusten ja mahdollisten jälkeläistensä harteilla.

Olen äärimmäisen ylpeä ja onnellinen Ursasta, jonka kanssa olemme pystyneet ja jonka kanssa edelleen pystymme huippusuorituksiin. Isoin kiitos tästä reippasta agilitykoirasta kuuluu Nutukas-Eevalle. Kiitos Eeva! Kiitos Ursa!

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kiitos Susanna onnitteluista! Tuntuu kyllä mahtavalta, että Nuka näin viimeisenä vuonna ennen eläköitymistään tuli palkituksi niin monessa eri jutussa. Meille tämä vuosi kaikkinensa on ollut huikea - Ursalla sellainen on ollut pitkälti koko kisaura!! :)

sosuka kirjoitti...

Te kyllä enemmän kuin ansaitsette sen kaiken menestyksen Nukan kanssa, sen verran kovaa duunia olette tehneet! Nauttikaa kunnolla kaikesta tästä! Suoraan huipultahan on sitten hyvä jättäytyä pois. ;)