torstai 10. heinäkuuta 2014

Hyviä uutisia.

Aikaisemmasta 3-4 viikon odotteluvaroittelusta huolimatta, sain patologin lausunnon Lunan (Nutukas Illusia) ihon uudismuodostumista jo eilen, vain reilun viikon leikkauksen jälkeen. (Leikkauskertomus aikaisemmassa blogitekstissä: Toipilasmummu.)


Niskan pieni tummaksi pigmentoitunut uudismuodostuma oli hyvänlaatuinen kystinen trikolblastooma.
Näytteessä todettiin tarkkarajaisella alueella sijainnut, solukuvaltaan hyvänlaatuinen kasvainmuutos, joka muodostaa kystisen ontelon. Kasvain osittain pigmentoituneista piensitä basaloideista epiteelisoluista. Kyseessä on karvanjuurifollikkelin tyvi- eli basaalisolukosta alkunsa saanut kasvain, trikoblastooma (cystic type trichoblastoma), joka on tullut kokonaan poistetuksi. Tämän tyyppiset kasvaimet uusiutuvat harvoin paikallisesti täydellisen kirurgisen poiston jälkeen.

Alaleuan uudismuodostuma oli low grade eli vähemmän pahanlaatuinen mastsolukasvain ja se on tullut kokonaan poisetuksi. Marginaalit eivät kuulemma olleet ihan optimit, jonka vuoksi on mahdollista, että se uusii paikallisesti. Etäpesäkeriski on onneksi alhainen.
Tutkitussa näytteessä todetaan kohtalaisen hyvin rajoittunut ja nahanalaiseen rasvakudokseen ulottuva mastsolukasvain. Kasvainsolukko on hyvin erilaistunutta ja sen pleomorfisuus on lievää. Mitoottinen aktiivisuus on alhainen (vähemmän kuin 5 mitoosia / 10 hpf). Kasvainsolukko ei ulotu tutkittujen näytepalojen reunoille. Lateraaliset marginaalit ovat noin 12 mm. Syvä marginaali on noin 4 mm. Tämän tyyppiset kasvaimet eivät yleensä uusiudu paikallisesti täydellisen kirurgisen poiston jälkeen ja niihin liittyy alhainen etäpesäkseriski. 2 cm marginaalit ovat yleensä riittävät kasvaimen täydelliseen poistoon. Tilastollisesti 20-30 % kasvaimista uusiutuu paikallisesti, jos marginaalit ovat 2-3mm.

Leikkausvalmisteluiden yhteydessä havaitusta, vasemman alahuulen kystisestä uudismuodostumasta otetut ohutneulanäytteet eivat olleet diagnostisia eli sen uudismuodostuman laatu jää avoimeksi. Eläinlääkäri suosittelee sen kirurgista koepalaluontoista poistoa, mikäli uudismuodostuma kasvaa tai alkaa vaivata tai haluan varmuuden sen laadusta. Tähän hätään en itse mokomaa muodostumaa edes löydä Lunan huulesta. Eläinlääkäri mainitsi, että ohutneulanäytteiden oton yhteydessä uudismuodostuma oli "tyhjentynyt", joten liekö syy siinä vai enkö vain osaa toistaiseksi asettaa sormiani oikeaan paikkaan.
Näytteisiin ( 2 levitettä) ei ole eksfolioitunut soluja diagnoosin asettamiseksi. Laseilla todetaan ainoastaan verisoluja. Erityisesti sidekudoksisista uudismuodostumista ja monista mesenkymaalisista kasvaimista eksfoloituu usein huonosti soluja irtosolunäytteisiin.

Jokatapauksessa uutiset ovat onneksi hyviä. :) Mitään hirmuisen hälyyttävää näistä Lunan uudismuodostumista ei ilmennyt ja Luna on hyvää vauhtia toipumassa myös leikkauksesta. Haavat ovat parantuneet hienosti ja mamma on piristynyt huomattavasti leikkauksen jälkeisistä päivistä. Lenkillä se on vielä vähän perässä vedettävää sorttia, vaan onpahan liikkumiseen tullut jo lunamaista letkeyttä, joten kylläpä tästä toivutaan. :)



Kuvat on otettu sunnuntaina 6.7.
Luna on ehkä maailman ainoa koira, joka näyttää kauniilta jopa tuon paljaaksi ajellun raa'an kanankoiven värisen kaulansa kanssa. :)

4 kommenttia:

Elina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Elina kirjoitti...

Ai että, olipa mukavat uutiset. :) Ja etenkin siun kannalta myös oikein kiva, että patologi toimi näin nopsaan! Rapsutuksia omituisen kauniille Lunalle!

wind-up toy kirjoitti...

Hyviä uutisia ja näin pian! Mukava juttu. :) Onpahan aika veikeän näköinen tuo ajeltu kaula, mutta kaunis Luna on siltikin.

-K kirjoitti...

Mahtavaa!! Onneks ei tosiaan ollut mitään pahempaa sorttia! Rapsuja toipilaalle :)