tiistai 11. heinäkuuta 2017

Sijoituskoti etsinnässä!!

Huom.!
Sijoituskoti on löytynyt! (Päivitetty 28.7.2017)

Nyt on etsinnässä yhteistyöhaluinen ja -kykyinen, maalaisjärjen omaava ja huumorintajuinen koti sijoitusnartulle!  (ks. Mikä on sijoituskoira?)
Sijoitus-sopimus tullaan tekemään käyttäen asianmukaisesti Suomen Kennelliiton lomaketta: Sopimus nartun sijoittamisesta.

Tulevan Omituisen sijoitusnartun isomummu Luna (eee. Nutukas Illusia) viisitoista vuotta sitten.

Etsin sijoituskotia mieluusti Uudenmaan alueelta, jotta pääsisin mahdollisimman usein näkemään pennun kasvua, mutta kauempaakin saa tarjoutua pennulle omiksi ihmisiksi. Matka ei ole esteenä, mikäli koti tuntuu muulla tavoin juuri siltä oikealta paikalta pennulle.

Pentueellinen pikkuotuksia on syntynyt 18.6., joten  tällä hetkellä tyypit ovat reilun kolmen viikon ikäisiä. Pentueen emä Vilman (Vanilja) taustat ovat itselleni erityisiä, onhan sen emä aivan ensimmäinen Omituinen kasvatti Omituinen Okra, jonka emä taas on oma rakkaista rakkain Lunani (Nutukas Illusia), tällä hetkellä 15-vuotias reipasmielinen mummukoira. Tulevaisuudessa olisi toiveena jatkaa tätä itselleni niin tärkeää emälinjaa aivan uudella Omituisella sukupolvella, sikäli mikäli tässä pentueessa kasvavasta nartusta puhkeaa niin terveytensä kuin luonteensakin puolesta sopiva yksilö emoutumista ajatellen. 

Pentueen emän Vilman kanssa on harrastettu omaksi iloksi agilityä sekä paimennusta. Lampailla se on osoittanut kiitettävää kiinnostusta paimennettaviin ja sillä on vahva taipumus kiertää ja pysäyttää lauma. Vilmalla on B-lonkat, terveet nollan kyynärät ja polvet (Vilman luustokuvat) sekä kaksi kertaa terveeksi tutkitut silmät. Vilma on geenitestattu pompen-taudin, DM:n (etenevä selkäydinrappeuma) sekä prcd-PRA:n suhteen terveeksi, joten näihin sairauksiin pennut eivät tule sairastumaan.

Pentueen isä Otso (Kummakuun Barreiras) on avoin, aktiivinen mutta rauhallinen uros, joka tykkää etsinnästä ja nenän käyttämisestä. Otso on "keskivertopaimensukuiseen" verrattuna hieman erisukuinen uros, jolla on A-lonkat, terveet nollan polvet sekä terveet silmät. Lisäksi Otso on polveutumisen perusteella terve pompen-taudin ja prcd-PRA:n suhteen.



Pikku-Vilma
kuva Katja Anttila

Vilma PLS:n Katselmuksessa Muuramessa vuonna 2014.
kuva Minna Rinne

Muuramen Katselmuksessa Vilma sai seuraavanlaisen arvostelun:
26.4.2014, Janika Wikstén
Ihastuttava, pitkärunkoinen narttu. Kaunis, sininen väri. Mahtava nartun pää, jossa alaleukaa löytyy. Hyvä runko ja ylälinja. Hyvä turkki. Liikkuu kauniisti. Hyvä luonne. Esiintyy ja esitetään hyvin.
Nuo-n, loppukehään


Oikealla lähes puolivuotias Vilma vierellään emonsa Okra (Omituinen Okra) huhtikuussa 2013.

Pentueen isä Otso (Kummakuun Barreiras)
kuva Katja Anttila


Olisikos jostain näistä viidestä siskoksesta sinulle koiraksi?
Vielä ei ole päätetty, kenestä tulee Omituinen sijoitusnarttu, mutta joku näistä se on. :)

Keskellä Sinikiitäjäinen, ylhäällä Juovakirppa ja Pikkukauniainen, alhaalla Mustanirppu ja Neilikkapirkko.
kuvat Katja Anttila

Jos haluat tarjota maalaisjärjellä ja huumorintajulla varustetun kodin pienelle paimensukuiselle lapinkoiran alulle, olet joustava ja yhteistyöhaluinen sekä ymmärrät sijoituskotiin liittyvän vastuun niin ota yhteyttä:
susanna.kangasvuo(at)gmail.com tai 040 775 4477
Haen pennulle ensisijaisesti kotia, jossa se pääsee aktiivisesti mukaan kaikkialle täysipainoisena perheenjäsenenä ja jossa se saa määrätietoisen ja reilun peruskoulutuksen. Varsinaisia harrastustavoitteita ei tarvitse olla, mutta toki niitä saa olla. :)

Lähden ensi viikonloppuna tapaamaan näitä ihanuuksia, joten sen jälkeen pystyn itsekin kertomaan näistä pikkutyypeistä enemmän yksilöinä (ja jos on oikeen erityisen nopea ja potentiaalinen vaihtoehto pennulle omaksi ihmiseksi, niin voipi hypätä myös kyytiin pentuja ihastelemaan :) ). Pentujen kasvattaja Katja pitää aktiivisesti  Okran ja Ronskin possunokat -blogia pienten pentuajasta, joten sieltä pääsee seuraamaan pentujen kasvua ja kehitystä. Siellä ne jo murisevat, leikkivät, syövät ja harjoittelevat koiraksi kasvamista. :) Pienet sydämen sulattajat.

Ei kommentteja: