Tavoitteena terve, älykäs, yhteistyöhaluinen ja toimintakykyinen paimensukuinen lapinkoira.
Susanna Kangasvuo, Tuusula, 040 775 4477, susanna.kangasvuo@gmail.com
maanantai 1. huhtikuuta 2013
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Ratavirheetöntä menoa HAUn kisoissa.
Ihmeiden aika ei ole ohi. :) Osaamme edelleen 'yhtään mitään' ja meissä on edelleen tarpeeksi puhtia ja riittävästi kuntoa radalla juoksemiseen.
En olisi uskonut, että Ursan (FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula) pennutuksen jäljiltä yli puolen vuoden mittaiseksi venähtäneen agilitytauon jälkeen olisi minkäänlaisia uutisia jaettavaksi. Kisattiin tänään Ursan kanssa kolmen startin verran Helsingin Agility Urheilijoiden järjestämissä pääsiäiskisoissa (tuomari Minna Räsänen) ja onnistuttiin haalimaan kasaan kolme ratavirheetöntä suoritusta, ensimmäinen rata rapialla sekunnilla yliajalle ja kahdelta viimeiseltä tuplanolla.
Kaikkiaan tekemisestä jäi yllättävänkin hyvä fiilis. Tauko näkyi kyllä suoraan etenemisnopeuksissamme, jotka olivat tipahtaneet roimasti aikaisemmasta, mutta pääasia on kuitenkin, että yhteistyö ja varmuus tekemiseen on säilynyt. :)
Tulipa taas todistettua - lahjattomat treenaa. :)
C-kisa, 0/1,27, sij.6./61 (nopeus 3,43m/s)
B-kisa, HR, 0/-1,70, sij.10./62 (nopeus 3,73m/s)
A-kisa, 0/-1,20, sij.15./56 (nopeus 3,68m/s)

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Meidät nähdään agilityareenoilla sunnuntaina!
Jännittää niin maan vietävästi.
Ursa (FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula) ei ole sitten syyskuun käynyt agilitykisoissa. Yli puolen vuoden tauko kisaamisesta ja melkein sama treenaamisen osalta. Parisen viikkoa sitten Ursa suoritti noin kahdeksan estettä Vuokkoset Areenalla järjestettyjen agilitykilpailujen lämmittelyesteillä - puhtaasti ja mallikkasti kylläkin - ja nyt olisi sitten odotettavissa kisat tulevana viikonloppuna...
Totaalinen agilitytauko Ursan mammautumisen vuoksi on jäämässä taakse. Osaammeko me enää yhtään mitään?! Onko meissä tarpeeksi puhtia ja riittääkö meillä edes kunto radalla juoksemiseen?!

ROHKAISUKSI
Olemme me sentään joskus osanneet jotain ja meidän kuntokin on riittänyt...
...yritän luottaa siihen, että ihan kaikki osaamamme ei ole voinut unohtuakaan.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Halti Rukalla.
Sienisaaliin pohjoisin jäsen, kuusamolainen Halti (Omituinen Patinanastakka) Rukan kadehdittavan komeissa maisemissa.
Halti 15vk.
kuvat Jaakko Tiermas
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Terra
OMITUINEN TERRA
FIN29049/07narttu, riistanvärinen (sudenvärinen), s.30.4.2007
i. Delete e. Nutukas Illusia
kasv. Susanna Kangasvuo, Jyväskylä
om. H. Berndtson-A., Helsinki
prcd-PRA terve/clear, a
napatyrä, steriloitu
SISARUKSET
n. OKRA - C/C, terveet silmät, polvet ja kyynärät, AVO-H, Kats. JUN-n 4., 1
pentue (i. Kylkim. Michael Vronsky)n. SIENNA - prcd-PRA a, pieni napatyrä
n. UMBRA - D/D, kyynärät 0/0, terveet silmät, prcd-PRA a, steriloitu, LTE +112, MH-kuvattu, poropaimennuskoe
Terra KoiraNetissä
Terra on tuuheaturkkinen, kaunisrakenteinen ja hyväkuntoinen sudenvärinen narttu. Se on fiksu, oppimiskykyinen ja sosiaalinen koira. Se kykenee rauhoittumaan, mutta on luonteeltaan kuitenkin enemmän toiminnanhaluinen ja kohtuullisen vilkas. Terra tapaa liki päivittäin seurapiiriinsä kuuluvia koiratuttavuuksia, se suhtautuu hyvin kaupungin vilskeeseen ja erilaisissa kulkuvälineissä matkustamiseen.
Koirana Terra on kaikin puolin tasapainoisen oloinen ja miellyttävä luonteinen, jonka kasvua on osattu ohjata oikeaan suuntaan, vahvistaen johdonmukaisesti maltillisuutta selkeät rajat asettaen. Terra on käynyt koirakoulua pennusta asti, TOKOn perusasiat, alokasluokan ja osa korkeampienkin luokkien liikkeistä sekä kirjava joukko erilaisia temppuja ovat hallussa. Terra on oppimishaluinen ja kekseliäs koira, joka haluaa toimia yhdessä ihmisensä kanssa.
Terra asustaa Helsingissä, kerrostalokoirana, metsät, iso piha ja merenranta ympäristönään. Se on luonnossa liikkujan kaveri ja retkikoira, jonka kanssa on vaellettu paljon lähtien Nuuksion kansallispuistosta aina Lappiin saakka. Lisäksi se lienee päässyt myös purjehtimaan ja melomaan ulkoilmaharrastuksista nauttivan ihmisensä keralla.
Synnyinkodissaan Terra oli tumma ja pippurisen oloinen pentu, joka aukaisi ensimmäisenä silmänsä, nousi ensimmäisenä jaloilleen ja oli yleensäkin ensimmäisten joukossa reippailemassa uuteen ympäristöön, ollen myös selvästi sanomalehtivarmin. Sirpakka tapaus, jolla oli vahva tahto ja siro rakenne. Se seurasi ihmistä kiinnostuneena ja uteliaana, sekä osallistui ja oli kaikessa mukana mielellään. Terra oli pennuista vilkkain ja keskimäärin kylläkin hyvin hiljaisen pentueen kovaäänisin Persoona.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Nuuksio.
Eväät reppuun, koirat autoon ja nokka kohti lounasta. Aurinkoinen päivä pakotti pitkään ulkoiluun ja suuntasi maisemiin, joissa olen jo jonkin aikaa ollut aikeissa käydä, Nuuksioon.
Huikaisevan turkoosin sinistä jäätä Nuuksiossa.
Kevät-talvinen Nuuksio näytti meille sulana solisevia puroja, auringossa kimaltavia hankia, vihreää havumetsää ja alastomia lehtipuita sekä kiviseen rinteeseen kohmettunutta huikaisevan turkoosin sinistä jäätä. Kuljimme Korpin- ja Haukankierrokset osittain niitä toisiinsa lomittaen, aivan tavallista havumetsää, männikköä ja kuusikkoa, lammenrantoja ja maisemia vähän korkeammaltakin, jäätyneen veden liukkaaksi nuolemia laskuja.
Muita liikkujia ei arkipäivänä ollut juuri liikkeellä, pari kanssakulkijaa sivusi meitä etäämpää kerran ja osuivat samaan aikaan parkkipaikalle pois tullessamme. Muuten saimme kulkea aivan omalla porukalla. Kolmen tunnin vaeltelun jälkeen koirat olivat uuvuksissa ja tuntuipa matka itsessänikin. Kasvot hehkuivat vastaanottamaansa kevätaurinkoa.
Tytär ja emo, Ritu (Omituinen Tunturirisakas) ja Ursa (Nutukas Ursula).
Luna (Nutukas Illusia).
Reissukaverit Korpinkierroksella, Ursa ja Ritu.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Vielä kerran tunteella.
kuva Anssi Jokiranta
kuva Anssi Jokiranta
Sain julkaisuluvan Rohto Ohtosen "julkkiskuville".
Nämä ovat siis olleet julki ainakin Pohjolan Sanomien poropaimennusta koskevassa lehtijutussa 9.3.
Nämä ovat siis olleet julki ainakin Pohjolan Sanomien poropaimennusta koskevassa lehtijutussa 9.3.
KIITOS!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)