maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kulissien takana.

Lienee sanomattakin selvää, että viime perjantainen paimennustaipumustestipäivä Vehmersalmella Kuttukuun tilalla oli tietysti lammaspaimennusten osalta kiinnostava ja antoisa. Omaa väliaikaohjelmaansa tarjosivat tilan mailla vapaasti kuljeskelevat kanat ja kukot sekä pienet poikaset. Välillä toinen kukoista käyskenteli muina miehinä paimennustaipumustestauksen areenana toimineen pyöröaitauksen laitamilla ja kiipeili sitten kivikkoon ja kantojen päälle autojen lähistöllä. Takuulla vapaita ja tyytyväisiä kanoja ja kukkoja!

Minun emännät!
Tilan kukot kiekaisivat aika-ajoin toisilleen rehvakkaasti vastaillen.



 
 
 Kekseliäs eläin lounasbuffetissa.
 
Kanalauma ja kukko hivuttautuivat vähitellen ja aivan varkain laitumelta autojen luokse ja eipä aikaakaan, kun ne olivat saartaneet auton perään kiinnitetyn ja rankan paimentelun päätteeksi lepäilevän Ritun. Kiinnostuneilta vaikuttivat puolin toisin. Ritu tuntuu suhtautuvan kaikkeen uuteen ja jännään reippaasti, mutta mukavan rauhallisesti, mistä olen kyllä kovin kovin tyytyväinen.

Ei kommentteja: