lauantai 7. kesäkuuta 2014

Vauhdilla maailmalle.

Noidan (O. Källeröinen) poijjaan Vauhtin (O. Sampsa Pellervoinen) muutto on nyt takanapäin, kun torstai-iltana pikkutyyppi suuntasi puuhakkaan kirsunsa kohti Jyväskylää. Meillä on talo hiljentynyt ja rauhoittunut, arki on pikkuhiljaa asettumassa uomiinsa, kun huomenna koittaa paluu taas Keravalle. Noidan pennutusprojekti alkaa olla taputtelua vaille valmis.

Vauhti rällää nyt jo ihan muissa nurkissa ja pitää ihan toiset immeiset kiireisenä. Reippaan pikkutyypin automatka oli mennyt hienosti isolta osin nukkuen, kotosalla oli heti otettu pihamaa omaksi, ruoka oli maistunut ja ympäristönmuutos ei tunnu pikkukoirassa näkyvän sen isommin. Kovasti nuo pentuhuumaantuneet ihmiset tuntuvat olevan pieneen koiraan tyytyväisiä sen vikkelästä ja ehtivästä menosta huolimatta. :) 

Vauhtin uutta kotia asuttaa kissakaveri, joka on kyllä onneksi jo entuudestaan tottunut koiriin. Seurataan miten eläinten tutustuminen lähtee käyntiin. Sovittiin, että huomenna sunnuntaina soitellaan pidemmästi miten Vauhtin ensimmäiset päivät ovat sujuneet, joten kuulen varmasti myös kissatutusteluistakin. :)

Kuvat torstailta, kun Vauhti vietti viimeistä päiväänsä meidän luona.


Tämä ilme on Vauhtin kasvaessa tullut tutuksi ja uskon vahvasti, 
että tämä ilme tulee Vauhtin naamalla säilymään aina. :)

Vauhtin mummu Luna (Nutukas Illusia).




Vauhti ja Luna laiduntaa.


Vauhtin omat uudet ihmiset tulivat porukalla hakemaan Vauhtia, mukanaan myös hoidokkikoira, kuusivuotias lapinkoiranarttu, joka on silloin tällöin heidän huollettavanaan. Vauhti tulee viettämään ensimmäiset päivänsä "isosiskopuolen" kanssa ja tyyppien kemiat kohtasivatkin onneksi heti. Leikkimeininki löytyi, eikä Vauhti arastellut uutta koiraa tippaakaan, samantien vain rallivaihde päälle.


Pikkarainen keksi heti miten juomapullosta juodaan vettä. Kätevää. :)

Vesikupista tuli lelu, jonka kanssa Vauhti kulki tärkeänä pitkin pihaa.


Tuleva kaksikko.


Tämän ilmeen takaa löytyy paljon kolttosia sekä vekkuleita ja kekseliäitä puuhia.

Vauhtin mielestä tosi hauska leikki, toisen mielestä ei. :)



Heippa Vauhti! Nähdään ja kuullaan!

Ei kommentteja: