maanantai 10. kesäkuuta 2013

Pikkuinen lammaspaimenen alku.

"Hei, hei, hei, sarvettomat, pienet, villavat poroset! Meitsi pistää teidät niiiiin järjestykseen!!!"
 
"Kaverit, tuolla on joku mukapaimen. Kovasti se yrittää. Pitäiskö meidän uskoa?"
"Syökää nyt vain ihan rauhassa ja antakaa sen inistä, ei siitä ole mihinkään. Luulee vaan."

 
Osallistuimme Ritun (Omituinen Tunturirisakas) 6kk kanssa eilen Piikkiössä PLS:n Lounais-Suomen aluekerhon järjestämään lammaspaimennuspäivään. Täytyy sanoa, että koukutuin kyllä paimennustouhuista! :) Huippupäivä. Paikalla oli kahdeksan lupaavaa ja innokasta paimensukuista lapinkoiraa sekä tosi kiva treeniporukka. Hommiin pääsi useampi ensikertalainen, joiden joukossa aika monta nuorta koiraa ja kaikilla selvästi halukkuutta töihin. Kouluttajanamme toimi Elina Kuokkanen ja hänkin kehui: "Hyvä setti kyllä oli lapinkoiria tänään!"

Siinä mielessä paikalla oli ilmeisesti harvinainen ryhmä, että kaikki innostuivat hommista ja tekivät lampaiden kanssa. Kuulemma on vaikea mennä sanomaan ainakaan tässä vaiheessa vielä, että kaikki olisivat lähteneet nimenomaan paimentamaan, mutta kenellekään ei tarvinnut myöskään sanoa, että: "Nyt se ei lähtenyt, mutta ehkä se ens kerralla lähtee." Päivän tavoitteena oli luoda ensikertalaisten kanssa tilanteita, jossa koirat kiinnostuivat lampaista. Toisaalta kaikkien koirien ohjaajien kohdalla oli tavoitteena opettaa ohjaajaa lukemaan paimennettavien eläimien käytöstä, jotta pikkuhiljaa oppisimme ohjeistamaan koiriamme oikein paimennustilanteessa. Porukassa ei ollut sellaisia, jotka olisivat ottaneet lampaista saalisärsykettä ja olleet liikenteessä vain jahtausmeiningillä. Kaikki kiinnostuivet ja lähtivät heti kulkemaan lampaita kohti ja suurin osa lähti myös kiertämällä pysäyttämäään laumaa ainakin jossain vaiheessa, hommasta vähän jyvälle päästyään. Taisi paimennuskärpänen puraista ihan jokaista, sekä koiraa että ohjaajaa. :)

 
 
Aikaisempi omakohtainen kokemus paimennustouhuista on ollut lähinnä vain poropaimennuskokeet, joihin on menty koiran kanssa ihan kylmiltään - koira irti ja katsotaan miten käy. Nyt oli niin kiva, kun pääsi tekemään hommia vähän hallitummin. Itsekin ymmärsi enemmän mitä tapahtuu.

Ritu-pikkarainen 6kk oli kurssin juniori, nuorin osallistuja ja se oli kieltämättä vielä vähän epäuskottava lampaiden mielestä. Silti se oli todella urhea, reipas ja pätevä, kun pisti hienosti kahdeksan päkäpäätä järjestykseen. Sillä on kuulemma tosi hyvä tasapaino ja se selvästi ennakoi ja lukee hyvin lampaiden liikkeitä ja pyrki pitämään lampaat. Lähti siis automaattisesti kiertämään ja pysäyttämään laumaa, kun ne lähtivät liikkeelle.

Yhdessä kohtaa Ritun piti huudella vähän pikkuperkeleitä, kun lampaat toljotti takaisin juomakaukalon äärellä, notta pitäisikö tun kirpun liikkeellelähtökäskyä totella. ;) Lampaat päästivät Ritun aika lähelle ja niiden pakoetäisyys oli pieni - ainakin vielä nyt, kun Ritu on näin pentu. Pikkasen pisti pikkukoiraa hirvittämään, kun kahdeksan uteliasta silmäparia katsoi takaisin, vaan kylläpä ne tomeralla pentuhaukulla siitä lähtivät. Täytynee auttaa Ritua, jos tällaisia tilanteita tulee jatkossa, ettei se rupea kokemaan hommaa liian haastavaksi itselleen. Sisua pikkukoirassa näyttää silti olevan, mistä olen kyllä tyytyväinen. Ritu yrittää ja tekee, vaikka vähän hirvittääkin. :)

RITU LÄHTEE TÖIHIN - PERUSKULJETUSTA

1. HARJOITUS

 
Ensimmäinen harjoituskerta taisi mennä meillä molemmilla vähän ihmettelyn piikkiin. Ritu bongasi lampaat kyllä hyvin, oli niistä heti kiinnostunut ja lähestyi niitä reippaasti - jahka se pääsi riittävän lähelle lampaita, jotka olivat aika hyvin katveessa heinikon korkuisen pikkukoiran silmiltä ja nenältä. Tyyppi loikki pitkässä heinikossa pentuhyppyjä korvat ja häntä tanassa. Minä sitten yritin olla sen verran jyvällä, että kehun, kun Ritu kiinnostui lampaista ja katsoi niitä päin. Ritu kulki nätisti lampaiden perässä, mutta ei tässä vaiheessa vielä osoittanut ymmärrystä kiertää lampaita.


Ohjaaja lampailla, koira koiran kanssa liinassa perässä. Kiinnostaa, kiinnostaa. 

Tässä on ikuistettu lampaiden karkaaminen. Pentupoukkoilu vei liian pitkälle lampaiden sivustalle, jolloin paine puuttui paimennettavien takaa ja ne näkivät tilaisuutensa tulleen ja karkasivat laitumen takaosiin.

 

 VOIMATREENI

2. HARJOITUS

 
Harjoituksen tarkoituksena oli siis saada koira ymmärtämään millä tavoin lähestymällä se saa eläimet liikkeelle ja ohjaaja oppii näkemään millainen voima koiralla on. Voimareeni oli hauskaa, kun itsekin sai pientä ahaa-elämystä siitä miten lammaslauma toimii ja mihin suuntaan koiran aiheuttavaa painetta pitää saada, jotta lampaat liikkuvat ja kääntyvät.  Toisaalta pitää myös hakea oikeaa etäisyyttä, että lampaat liikkuvat, mutta eivät lähde rynnimään. Rauhallinen ja paineeton paimennustilanne on ymmärtääkseni suotavampaa, kuin kiihkeä ja näyttävä suorite.
 
Lampaiden pakoetäisyys oli pieni, koska Ritu oli niiden mielestä vähän epäuskottava. Tämän harjoituksen aikana tapahtui se aikaisemmin mainittu juomakaukaloepisodi, kun lammaslauma tönötti ja tuijotteli vain takaisin, vaikka Ritu lähestyi niitä. Tomeralla haukulla Ritu sai kuitenkin lauman liikkeelle ja lampaisiin jotain rotia. Taisi pikkutyypillä itsetunto nousta aika roimasti. :)


Kuljetettiin ensin lapaat traktorin tykö.
Paineen paikkaa siirtäen saatiin lampaat siirtymään sopivasti oikeaan paikkaan.


Ritu vilkaisee ohjaajaa: "Hei, lampaat karkaa. Lähdetään!"

Seuraavaksi siirrettiin lampaat laitumen toiseen nurkkaan,
kuvassa vasemmalla näkyvän kuusen tykö.


Lampaat uteliaina pikkupaimenesta.
Ihan kohta tämän jälkeen lampaat lähtivät karkuun, jolloin Ritu lähti upeasti kiertämällä pysäyttämään niitä. Pätevä likka!

 

KIERTÄMISTILANTEITA HAKEMAAN

3. HARJOITUS

 
Ajatuksena oli tehdä kulmatreeniä, ajaa lampaat laitumen kulmaan ja saada aikaiseksi tilanteita, että koira lähtisi kiertämään ja pysäyttämään lampaita. Tämän treenin päätteeksi puhkuin ylpeyttä. Ritusta löytyi hienoa kiertämistä ja niin sanottua tasapainoa, joka tarkoittaa siis lampaiden lukemista. Ritu tuntui päässeen päivän aikana jyvälle lampaista ja sen lampaidenlukutaito alkoi tulla esiin. Se näytti ymmärtävän lauman mielenliikkeitä hyvin ja pyrki olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan pysäyttääkseen lampaat. Muutama todella hyvä flänkki (kiertäminen) Ritulta, joskin sitten itse ymmärtämättömyyksissäni ajauduin Ritun kanssa liian lähelle laumaa, jolloin lauma hajosi. Ihan avartava vahinko tosin tämäkin. :) Enpä osannut pitää laumaan etäisyyttä, vaikka kouluttajamme Elina nimenomaan siitä puhui ennen kolmatta harjoitusta. Nooo, eihän kaikkea voi heti sisäistää...



Lampaita pysäyttämään.

Ritu flänkkää.

Nynne karkaa!

 Hei, hei lampaat!
 
Meillä oli kyllä kivaa ja tähän yhtynee myös muut lammaspaimennuspäivään osallistuneet paimensukuisihmiset. Isot kiitokset kouluttajallemme Elinalle, mukavalle treeniseuralle, kameroitani käytelleille Sannille ja Ainolle sekä erityisesti Evelle, joka järjesti meille tämän lammaspaimennusmahdollisuuden!

Paula & Vincent (Puurattaren Sähäkkä Suhari) (vas.), Minttu & Minja (Puurattaren Elotuuli), Tarja & Joika (Eidalun Konditionaali), Hertta & Siru (Puurattaren Eloisa Elli),
Susanna & Ritu (Omituinen Tunturirisakas), Sanni j&Savu (Naavisemon Valonvaltias) sekä Aino & Leevi (Piiparipojan Bayliez)
Kuvasta puuttuu Ainon toinen koira Rontti eli Kajaskiven Vahkar Velho.


Kuvia koko porukan lammaspaimennuksista: PLS:n lammaspaimennuspäivä Piikkiössä.

Pienet paimenoppilaat Savu (Naavisemon Valonvaltias) ja Ritu (Omituinen Tunturirisakas) ottavat rennosti lammaspaimennuksen ohessa.
Kivaa oli sanoo Ritu!

2 kommenttia:

Rohto ja Ravja kirjoitti...

Olipas kiva lukea Ritun paimennuskuulumisia - reipas pentulainen! Haaveissa olisi päästä käyttämään Rohtoakin joku kerta lampailla. Toistaiseksi ollaan vaan päästy pari kertaa "seurustelemaan" aidan takaa, O. on ollut ihan ystävällisellä tavalla kiinnostunut :)

sosuka kirjoitti...

Oli kyllä hauskaa puuhaa! :) Niin kuin tuossa tekstissä mainitsin, niin oli tosi positiivista poropaimenteluiden jälkeen, kun hommassa oli jotain järkeä ja jujua mukana. Pääsi itse eri tavalla jyvälle touhusta. :)

Rohto vain lampaille myös. ;)

Oltiin jo ennen sunnuntaista sessiota ilmoittauduttu paimentamaan myös 4.8. ja sunnuntain jälkeen paimenkertojen määrä lisääntyi vielä yhdellä, kun ilmoittauduin Piikkiöön myös 17.8. :)