Poika on löytänyt kahden ja puolen viikon hiljaiselon jälkeen äänensä ja kiljui iltasella vapaudenkaipuutaan. Tänään tyyppi nimittäin hoksasi, että pentulaatikon ulkopuolella on Maailma. Aamulla se kurkkasi vielä varsin vaatimattomasti partaan ylitse, mutta iltaan mennessä maailman laajentamisen halu oli äitynyt jo rehellisiksi voimainponnistukiksi, kun pikkuapina punnerteli pentulaatikon reunan yli pontevasti öhkien. Askelkuviot hoituvat jo hyvinkin mallikkaasti, poika tallustelee tomerasti pitkin pesälaatikkoa eikä liukas sanomalehtialustakaan enää estä askeleiden tamppaamista. Kyllähän siinä voisi jo ihan saletisti lähteä tutkimaan maailmaa laveamminkin....
Pojan elekieleen on tullut vivahteita. Häntä on ruvennut aika ajoin vipattamaan hurjasti - tosin varsin epäloogisesti vielä. Leikkihamuamiset ja tassupainit ovat jatkuneet ja edelleen kättä vasten on hyvä jumppailla. Lisäksi pikkuapina käy välillä höykkyyttämässä lelukarhua ja aamulla todistin, kun tyyppi riepoi tosissaan peitonkulmaa - vaikkei ole edes hammaskalustoa, jolla napata kiinni.
Katseeseen on tullut jo jonkin verran syvyyttä, toisinaan se selvästi pälyilee uudenuutukaisilla näkimillään oikeaan suuntaan, vaikka katse vielä jonkin verran harhaileekin. Niinikään kuuloelimet yrittävät havainnoida äänen suuntaa, vielä siinä kuitenkaan ihan täysin onnistumatta. Kaikkiaan on jännittävää seurata, kun pötkylästä on kasvamassa interaktiivinen pentueläin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti