Pellon poika pikkarainen.

VAUHTI, uros

(syntymäpaino 276g, 1vk 592g, 2vk 1025g, 3vk 1403g, 4vk 1897g, 5vk 2582g, 6vk 3340g, 7vk 3753g)

Vauhtin perusilme.

Jälleen olemme saaneet nauttia sateisesta viikosta, joten tyylikkäät seitsemänviikkoiskuvat jäivät tiistaina haaveeksi, vaikka Vauhti onkin päässyt sateeseen ja märkään ulkoilemaan säännöllisesti. Korvauksena tänään otetut kuvat, joissa pikkukaverilla on ikää vauhdikkaat seitsemän viikkoa ja kolme vuorokautta. Voin sanoa, että Vauhti on nimensä veroinen, sellaisten kuvien saaminen on lähes mahdotonta, jossa tyyppi olisi paikallaan...

Ulkona ei vauhtia ja rallia puutu. Vauhti on ruvennut vastaamaan emonsa Noidan (Omituinen Källeröinen) hyvinkin railakkaisiin leikkiyrityksiin ja kimpoaa tomerasti perään, kun emonsa pyyhältää ohi niin, että ilmavirran voi suorastaan tuntea pörröisissä kylkikarvoissa ja korvahapsuissa. Suunnanvaihdokset ovat räjähtäviä, kun sutjakka mammakoira vetää piruetteja pitkin pihaa ja pellon reunaa. Vauhtin eteneminen ei ehkä ole yhtä taloudellista, kun sen pomppuradat suuntautuvat lähinnä enemmänkin ylös kuin eteenpäin, mutta yhtä kaikki, yhtä suurella intohimolla liikutaan. Lisäksi Vauhtilla on myös toinen emältä peritty ominaisuus, niska maahan, pylly ylös ja siitä kylkiliu'ulla ihaniin tuoksuihin pyörimään...

Vauhti on äärimmäisen hyväntuulinen ja leikkisä pikkujätkä, jonka häntä heiluu lakkaamatta silloin, kun sen kanssa puuhailee. Vaikka, kun ensimmäisiä ruokintakertoja harjoiteltiin, alku tuntui hankalalta ja mamman maitobaari voitti jauheliha-piimä-nappula-pöperöt kuus-nolla, niin tällä hetkellä Vauhti on äärimmäisen ahne pieni koira ja todella hyvä syömään. Ruokakuppi tyhjenee sekunneissa, kun kaveri vetää annoksen kitusiinsa muutamalla ahnaalla haukkauksella. Se osaa myös pitää mekkalaa silloin, kun evästä pitäisi saada "Nyt! Heti! Mulle!". Muutamana viime päivänä olemme harjoitelleet malttia ja aika hyvin tyyppi rupeaa jo odottamaan nätisti ruokakuppiaan ja tuntuu oppivan nopeasti, ettei mitään heru hyppimällä ja huutamalla.

Jo viime viikolla kerroin siitä, että pentukoiran oma tahto on alkanut löytyä. Kiroilua, rimpuilua ja tilanteesta pois pääsyä, kaverilla on ihan oma mieli ja tämän tyypin kanssa kyllä rauhallista periksiantamattomuutta tarvitaan. Olemmekin huvittuneen kauhuissamme miettineet, että on siinä Vauhtin omalla ihmisellä tekeminen, kauhukakaran kesyttäminen. ;) Toivottelemme siis omille ihmisilleen pitkää pinnaa! :)

Vaikka vahvatahtoisuutta löytyy tai ehkä osaltaan juuri siksi, Vauhtissa tuntuu toisaalta olevan aika mukavat ainekset sellaiseksi koiraksi, joka haluaa tehdä ja toimia ja jonka kanssa voisi tulevaisuudessa ehkä harrastaakin. Se on toimelias, energinen ja periksiantamaton, se on tähän asti osoittanut olevansa hyvin reipas pieni koira, joka astelee uusiin tiloihin ja tilanteisiin häntä pystyssä ja hyväntuulisella avoimuudella. Mainio pakkaus - kaikesta huolimatta. :)

Ennen kuin uteliaimmat löytävät julkiset tiedot Kennelliiton KoiraNetistä, jonne ne ovat odotettavissa lähes hetkenä minä hyvänsä, niin paljastettakoon viimeinkin mikä pikkukaverin viralliseksi nimeksi lopulta valikoitui.

OMITUINEN SAMPSA PELLERVOINEN

Pellervoinen, pellon poika, Sampsa poika pikkarainen,
sep' on maita kylvämähän, toukoja tihittämähän!

Kylvi maita kyyhätteli, kylvi maita, kylvi soita,

kylvi auhtoja ahoja, panettavi paasikoita.

Mäet kylvi männiköiksi, kummut kylvi kuusikoiksi,

kankahat kanervikoiksi, notkot nuoriksi vesoiksi.

Noromaille koivut kylvi, lepät maille leyhke'ille,

tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille,

pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville,

katajat karuille maille, tammet virran vieremille.

Läksi puut ylenemähän, vesat nuoret nousemahan.

Kasvoi kuuset kukkalatvat, lautui lakkapäät petäjät.

Nousi koivupuut noroilla, lepät mailla leyhke'illä,

tuomet mailla tuorehilla, katajat karuilla mailla,

katajahan kaunis marja, tuomehen hyvä he'elmä.

Wikipedia valistaa, että "Sampsa Pellervoinen on kalevalaisessa runoudessa ja suomalaisessa mytologiassa esiintyvä haltijaolento, joka kylvää maan kasvillisuuden, kaikenlaiset metsät, suot, ahot ja kivikotkin." ... "Kalevalaisessa kansanperinteessä Sampsa (Karjalassa Sämpsä) on hedelmällisyyden haltija, joka on rituaalisesti herätettävä joka kevät."

Valinta napsahti kohdalleen kevään edistyessä kesäksi ja pojan kasvaessa ja heräillessä koiruuksiin yhdessä luonnon kanssa. Vauhti kantanee hyväntuulisuudessaan ja pulleroisessa olemuksessaan sekä toisaalta väkevässä omassa tahdossaan nimeä mainiosti - ja tosiaan, onhan Vauhti sentään kasvanutkin ihan tässä pellon reunalla.

Rekisteröinti.

Tättädä-tättädä-tättädä-tää!

Vauhtin rekisteröintirattaat pyörivät nopeasti Kennelliitossa tänä sähköisenä aikana. Maanantaina pentu sai mikrosirun ja tiistaina, kun eläinlääkäri oli merkannut tunnistusmerkinnän sähköisesti Omakoira-palveluun pystyin käydä kuittaamassa rekisteröinnin valmiiksi käsiteltäväksi Kennelliitossa. Tänä aamuna tuli sitten jo sähköpostia, että rekisteröinti on valmistunut ja sen voisi käydä heti maksamassa verkkomaksuna.

Vauhtin rekisteröinti olisi nyt siis maksettu Kennelliittoon ja Vauhtin tiedot on aika pian varmasti löydettävissä jo KoiraNetistä. Jännää! :)

Muokkaanpa tähän, kun iltapäivällä kävin tsekkaamassa tilannetta, niin nytpä jo saman päivän aikana Vauhtin oma sivu löytyy kuin löytyykin KoiraNetistä: Omituinen Sampsa Pellervoinen

Lekurilta rannalle.

Maanantaina eläinlääkärisyynin ja tunnistusmerkitsemisen jälkeen paluumatkalla kävimme tuossa muutaman kilometrin päässä olevalla rannalla vähän lutraamassa. Vauhtin iskä Julle (Kukkipuun Bakti) on kuulemma kova poika uimaan ja emä Noitakin (Omituinen Källeröinen) kahlailee mielellään. Yhteinen poikansa Vauhti ei ollut moksiskaan vesielementistä, reippaana kävi kurkottelemassa veteen, kasteli tassuja rantavedessä, latki järvivettä ja repi rannalla kastuneita korsia. Tuuli sen verran, että rantaan löi napakoita aaltoja. Nauroin pikkukoiralle, kun se kurotteli matalalta rantatöyräältä uteliaana veteen ja sai yhden aallon kevyesti naamalleen - tuloksena hepuli pitkin nurmikkoa. :)

Jee, mutaa!

Yritin ottaa kauniita yhteiskuvia emosta ja pojasta. 

Noita (Omituinen Källeröinen) on kaunis, vain pentu puuttuu...

Ketään ei varmastikaan enää yllätä, että Vauhtista saa lähinnä vain yllä olevan kaltaisia kuvia... :)

Nimi on osunut kohdalleen.

Maanantain päätapahtuma eli eläinlääkärisyyni meni hienosti. Jätkä oli reipas otus, paineli eläinlääkärihuoneen lattialla häntä sojossa ja tutki kaikki paikat rohkeasti aina matalien tasojen alusia myöten. Eläinlääkärikin pisti oikein erikseen huomiolle, miten erityisen reipas tyyppi Vauhti on. :) Tutkimiset ja mikrosirun laitto sujui mainiosti, vaikka pitkä paikkallaan oleminen tuntui olevan pikkutyypin mielestä ihan liian tylsää. Sellaista lievää hektisyyttä oli ilmassa, mutta kaikkiaan Vauhti antoi kuitenkin hyvin kopeloida kaikki paikat läpi, kuunnella sydämen ja keuhkot sekä laittaa tunnistusmerkinnän isolla neulalla.

Kaikki oli pikkukoiralla kunnossa, joskaan kivekset eivät olleet vielä löydettävissä - toivottavasti laskeutuvat kuitenkin myöhemmin. Navan kohdalla Vauhtilla on noin 1cm aukko vatsanpeitteessä, tällä hetkellä sillä ei ole napatyrää tai pattia navan kohdalla, mutta aukko tuntuu kyllä sormeen ja sitä pitää pitää silmällä säännöllisesti, ettei siitä aiheudu vaivaa.

Maanantain automatkat edes takaisin hellesäässä aiheuttivat poitsulle lievää pahoinvointia, mutta tänään keskiviikkona kun kävimme Noidan ja Vauhtin kanssa kauppareissun autolla, poika matkusti jo oikein hienosti ilman kuolaamista tai isompaa vinkumista. :)

Tunnistusmerkinnän myötä Vauhtin rekisteröinti sai sysäyksen eteenpäin ja tällä hetkellä prosessi on jo Kennelliiton rattaissa. Virallinen nimi on siis lyöty lukkoon, mutta sen osalta pidän vielä isoa osaa ihmisiä jännityksessä... :)

Ihmisen pentuja.

Sisko perheineen oli meillä viikonloppukylässä, joten talo täyttyi äänistä, kun saman katon alla oli kymmenen ihmistä ja kuusi koiraa eli yhteensä neljäkymmentäneljä erilaista jalkaa ja tassua. Vauhti sai roppakaupalla totutusta eri-ikäisistä lapsista, kun saapusalla oli ihmisen pentuja aina viisikuisesta kolmetoistavuotiaaseen saakka. Pieni koira oli reipas oma itsensä, otti koko poppoon avoimesti ja häntää heiluttaen vastaan ja sulatti varmasti jokaisen sydämen.

6,5-viikkoista Vauhtia perjantaina 23.5.

Ensimmäiset omenan kukat aukesivat nupultaan viikonlopun alkajaisiksi.

Äiti sanoi, että katsoa saa, muttei koskea.

Kylään saapui tatuoitu mies, joka uhkasi ottaa Vauhtin mukaansa.

Vauhti ja Siru.

Vauhti saa rapsutuksia.

Kassu-apina.

Pikkupojat Vauhti ja Vessu suunnittelevat yhteisiä kolttosia.

Lauantaina raivasimme grillikatoksen eli kesäkeittiön porukalla kuntoon

ja pääsimme nautiskelemaan alkavan kesän ensimmäisistä grilliherkuista.

Atria-koiran emo Luna (Nutukas Illusia) pääsi mukaan grillikemuihin.

Vaahteramäen Eemeli, neljävuotias viikari Vessu.

Luna ja lapset, vain nuorin puuttuu kuvasta.

Luna ja Hilla.

Luna rakas.

Kuusivuotias Siru halusi piirtää. Hänen tapanaan on taiteilla päiväkirjamaisia nurkkapiirroksia siitä, mitä kulloinkin tapahtuu. Tällä kertaa paperille ilmestyivät tyttö itse poimimiensa lemmikkien kanssa, joita löytyi pihamaalta maljakkoonkin asti, vierellään Noita ja Vauhti. Seuraavana päivänä piirros täydentyi muulla laumalla, jossa oli oivaltavasti piirretty Ursa keltaiseksi ja Ritu mustalla ja keltaisella selvästi merkkiväriseksi. Sunnuntai oli sadepäivä ja pelasimme koko porukalla junepeliä (Menolippu), koirat olivat Sirulla mielessä myös pelin tiimellyksessä, kun tytön käsissä keltaisista junapalikoista rakentui niin ikään tyttö ja koira.

Siru, Vauhti ja Noita.

piirros Siru Kangasvuo 24.5.2014

Kuusi ja puoliviikkoinen koiravauva Vauhti ja vajaa viisikuinen ihmisen pentu Hilla. 

Vauhti nauttii rapsutuksista.

Mikäs näissä pitkissä hiuksissa onkin, kun se aiheuttaa pennussa kuin pennussa aina saman tukkahurmion...

Kummityttö Hilla.

Omena kukkii.

Kiitos kun kävitte! :)

Ilman käsiä.

Kädet tiukasti nyrkissä sivuilla, nyt ohjataan ilman käsiä...

kuva Veera Flink

kouluttaja Veera F.

Eilen oli jälleen Ritun (PAIM-T Omituinen Tunturirisakas) agilitytreenipäivä. Tällä kertaa koutsi oli suunnitellut kahdentoista esteen pituisen supermölliradan (vain hyppyjä (rimakorkeus 35cm) ja putkia) - ja mikä parasta, rata piti ohjata ilman käsiä! Rata oli J:n muotoinen ja se suoritettiin edestakaisin. Rata sisälsi yhden valssin ja yhden takaakierron, muuten pätkä oli melko suoraa paukuttamista. Pääsimme kentälle pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla Ritu ohitti pari hyppyä ja omat ohjauslinjat olivat jokseenkin mutkittelevia, kun varmistelin suotta Ritun menoa enkä keskittynyt olennaiseen. Hyviäkin pätkiä saatiin toki onnistumaan, joista parhaita olivat Ritun putkiin irtoamiset ja hämmästyttävän hyvät ohjaukseen mukaan lähtemiset. Videolta näkee miten hyvin se lähtee valssiin mukaan, mutta ei lue valssin jälkeen hyppyä itsenäisesti, vaan ohittaa sen. Toisella kerralla saimme suorittetua jo koko radan virheettömästi läpi (valssi kyllä hieman valui esteeltä) ja kieltämättä olen tyytyväinen tuohon pikkupimuun, jonka kanssa tämä oli kirkkaasti pisin rata minkä olemme Ritun kanssa yhdessä suorittaneet. Ritu teki todella hyvin, taas näkyi se, että typsy osaa, mutta itse tarvitsen vain luottoa siihen, että Ritu oikeasti lähtee. Ilman käsiä ohjatessa oma rintamasuunta ja jalkatyö sekä tietysti käskyt olivat ainoita, joilla koiraan pystyi vaikuttamaan. Itseni yllätti se, miten hyvin ohjaus voi toimia myös ilman käsiä. Ritulle pitää saada lisää estehakuisuutta ja radanlukutaitoa ja itselle enemmän luottoa siihen, että koira oikeasti menee, niin saadaan roimasti lisää letkeyttä tekemiseen. Näyttää silti jo todella hyvältä, joten uskallan väittää, että Ritusta vielä kasvaa kuin kasvaakin agilitykoira. :)

Lisäksi otimme kouluttajamme Veeran viimeviikkoisen lupauksen mukaan vielä verkkokeppejä yksittäisenä esteenä. Ritulla taisi olla paukut jo vähän vähissä treenien päätteeksi, joten sen vire kepeillä ei ollut niin hyvä, kuin se aikaisemmin on keppejä treenatessamme ollut. Kokeilimme verkkojen pois ottamista, mutta Ritu tuli aina auenneesta aukosta ulos. Jätettiin treenaaminen muutamaan onnistuneeseen toistoon niin, että kaikki verkot olivat paikoillaan. Täytyy omatoimisesti tehdä töitä keppien kanssa, jahka päästään taas tuon ulkokentän läheisyyteen eli palaamaan takaisin Keravalle Noidan (Omituinen Källeröinen) pentushown päätyttyä. Muistuttelen taas itseäni siitä, etten jää junnaamaan harjoittelun kanssa paikoilleen, vaan lähdetään rohkeasti ottamaan verkkoja sitten poiskin, jotta päästään kepeillä eteenpäin.

Vauhdikas isäkoira.

Kukkipuun Bakti.

Vauhdikas pentukoira.

22.5.2014 - 6vk 2vrk

Omituisia omia ihmisiä.

Noidan (Omituinen Källeröinen) omat ihmiset Anna ja Antti sekä pentukoira Vauhtin tulevat omat ihmiset kävivät keskiviikkona kylästelemässä, josta vierailusta allaolevan kaltainen kuvareportaasi.

Vauhti Vauhti.

Vauhti on jässikkä, jota ei erehdy luulemaan narttupennuksi.

Noita ja Vauhti omien ihmistensä ympäröiminä.

Vauhti söpöili Antille oikein urakalla. Voiko tällaista ilmettä vastustaa...?

Noita oli Onnellinen, kun se pääsi Annan kainaloon rapsutettavaksi.

Kiitos kun kävitte! :)

Anna on kirjoittanut eilen blogitektin vierailusta Pikkarainen ei ole enää pikkarainen, joka pitää sisällään varsin osuvaa kerrontaa Vauhtin tämän hetkisestä olemisesta:

Pentupoika ei tosiaankaan ole enää pikkuinen. Karhunpentua muistuttava pehmoturkkinen pyllertäjä on kasvanut jo niin isoksi, että se ihan omin tassuin reipastelee pihamaalla äitikoiran saappaan jäljissä tutkiskelemassa kevään ihmeitä: ruohonkorsia, voikukkia, oksia, käpyjä ja lintujen viserrystä. Koiranpennun vilpittömän iloinen ja utelias elämänasenne ja kömpelöt varsalaukat ovat kertakaikkisen huvittavaa seurattavaa. Kuusiviikkoisen asenteella maailmanvalloitus alkaa just eikä heti. Montut, sorakasat ja risukot on tehty ylitettäväksi. Vartalonhallinta ei kuitenkaan ole vielä ihan sitä luokkaa, mitä pentu pienessä pääkopassaan ajattelee sen olevan, joten pyllähdyksiä ja muksahduksia sattuu tämän tästä. Peto on löytänyt myös selvästi oman tahtonsa, äänensä ja hampaansa, joita se mielellään käyttää taistelussa jättiläisiä vastaan - jättiläisiä, jotka väittävät sen vielä kesyttävänsä...

Kävimme eilen katsomassa Noitaa ja pentupoikaa pennun tulevien ihmisten kanssa. Mikä ilahduttaa Noitalan kotiväkeä kovasti, poika muuttaa tänne Jyväskylään mamman perässä. Onpa pentu luvattu meille jo hoitonkin syksyllä viikoksi, saamme siis toivottavasti sopivissa annoksissa maistella pentuenergiaa ja ihmetellä isoksi koiraksi kasvamista tulevan vuoden aikana.