Kolmeviikkoinen.

UROS - 1403g

(syntymäpaino 276g, 1vk 592g, 2vk 1025g, 3vk 1403g)

Jätkä on muuttunut koiranpennuksi. Eilen poijjaalle tuli ikää tasan kolme viikkoa, jonka kunniaksi se pääsi ensimmäistä kertaa kunnolla ulkoilemaan. Viikon sisään kellahtelevasta taapertelusta on kehittynyt ihan oikeaa juoksemista ja pikkutyyppi painalsi pitkin pihanurmikkoa häntä sojossa. Noidan poika on osoittautunut varsin reippaaksi ja touhukkaaksi pieneksi koiran aluksi, uusia tilanteita ei jännitellä, vaan mennään uteliaasti suoraan kohti. 

Kaiken kaikkiaan poika vaikuttaa suoralta tyypiltä, joka ilmaisee mielipiteensä vahvasti, oli kyseessä sitten äänekäs ärsytys siitä, kun haluaisi laatikon ulkopuolelle tutkimaan tai häntää vinhasti vipsuttava jälleen näkemisen ilo aamulla pitkän yön jälkeen. Äänirepertuaariin on öhkimisen ja önisemisen lisäksi tullut vinkumista, urinaa, ulvomista ja hassuja pikku haukahduksia, joita pikkukoira päästelee kokeilevasti kuin itsekin niitä kuunnellen.

Illalla kolmeviikkoinen sai myös kokeiluun ensimmäisen velliateriansa. Toistaiseksi jätkä ei tajunnut aterian tarkoitusta ollenkaan, se maiskutteli muutaman suullisen ja oli sen jälkeen sitä mieltä, että mamman maitobaarissa on paremmat einekset.

Kuvaraporttia kolmeviikkoisen ekoista kerroista.

Kolmeviikkoisen ekat kerrat.

ULKOILU

Omituisista kasvaa luontaisia poseeraajia jo pentukodossa...

MUUTAKIN KUIN MAMMAN MAITOA

Äiti pesee.

Liikuttava kohtaaminen.

Tämän vuoden katselmusviikonlopun ehdoton kohokohta oli Lunan (Nutukas Illusia) liki 15-vuotiaan äitimuorin Vannin (Nutukas Wanilla) tapaaminen pitkästä pitkästä aikaa. Vannin jalka ei enää nouse kovin vetreästi ja korkea ikä näkyy olemuksessa, katse oli kuitenkin vielä kirkas. Olen äärimmäisen onnellinen ja liikuttunut tästä kohtaamisesta. Supisin mummukan korvaan kiitokset maailman parhaasta tyttärestä.

 Kaksi kertaa kolme sukupolvea: Vanni (Nutukas Wanilla), tyttärenpoika Rohto (Omituinen Ohtonen), tytär Luna (Nutukas Illusia) ja tyttärentytär Ursa (FI AVA BH TK1 Nutukas Ursula).

Äänenavausharjoituksia.

Poika on löytänyt kahden ja puolen viikon hiljaiselon jälkeen äänensä ja kiljui iltasella vapaudenkaipuutaan. Tänään tyyppi nimittäin hoksasi, että pentulaatikon ulkopuolella on Maailma. Aamulla se kurkkasi vielä varsin vaatimattomasti partaan ylitse, mutta iltaan mennessä maailman laajentamisen halu oli äitynyt jo rehellisiksi voimainponnistukiksi, kun pikkuapina punnerteli pentulaatikon reunan yli pontevasti öhkien. Askelkuviot hoituvat jo hyvinkin mallikkaasti, poika tallustelee tomerasti pitkin pesälaatikkoa eikä liukas sanomalehtialustakaan enää estä askeleiden tamppaamista. Kyllähän siinä voisi jo ihan saletisti lähteä tutkimaan maailmaa laveamminkin....

Pojan elekieleen on tullut vivahteita. Häntä on ruvennut aika ajoin vipattamaan hurjasti - tosin varsin epäloogisesti vielä. Leikkihamuamiset ja tassupainit ovat jatkuneet ja edelleen kättä vasten on hyvä jumppailla. Lisäksi pikkuapina käy välillä höykkyyttämässä lelukarhua ja aamulla todistin, kun tyyppi riepoi tosissaan peitonkulmaa - vaikkei ole edes hammaskalustoa, jolla napata kiinni.

Katseeseen on tullut jo jonkin verran syvyyttä, toisinaan se selvästi pälyilee uudenuutukaisilla näkimillään oikeaan suuntaan, vaikka katse vielä jonkin verran harhaileekin. Niinikään kuuloelimet yrittävät havainnoida äänen suuntaa, vielä siinä kuitenkaan ihan täysin onnistumatta. Kaikkiaan on jännittävää seurata, kun pötkylästä on kasvamassa interaktiivinen pentueläin.

Enemmän kuin maitopurkki.

UROS - 1025g

(syntymäpaino 276g, 1vk 592g, 2vk 1025g)

Noidan poika on kasvanut hurjasti. Tänään mittariin raksahti kaksi viikkoa ikää ja mötköstä on kasvamassa ihan oikea koiranpentu. Silmät aloittivat rakoilunsa toissapäivänä ja nyt utuinen katse jo tsekkaa takaisin pienen koiran naamasta.

Kävelyharjoituksia on treenattu ahkerasti ja kun kävimme tänään lämpimän päivän kunniaksi ottamassa kaksiviikkoiskuvat ulkona, ei pikkuepeli meinannut pysyä nurmikolle asetetulla peitolla olenkaan, kun mieli teki laajemmin tutkimaan. Liikkumista ei voi enää kuvata ryömimiseksi, joskaan ei vielä ihan kävelyksikään. Jalat tapailee tukea ja tasapainoa mahan alle ja pullea pötkö onnistuu saamaan muutaman sentin ilmaa alleen. Kävelyharjoitukset sisältävät vielä paljon horjuntaa sekä kenolleen kellahtelua, mutta poitsu petraa päivä päivältä.

Poika on hauska tapaus. Se painii ja huitoo kättä vasten, mönkii ihan liki ja kun sen nostaa lähelle lässytettäväksi osakseen saa nuuhkuttelua ja pennunkömpelöitä pusuja. Kolmannella kasvuviikolla tapahtuu paljon ja on hauskaa päästä tarkkailemaan poijjaan kehitysjatkumoa.

Luvassa aistimaailman avartumista.

Kyllä vain, tällä epelillä oli tänäaamuna oikea silmä kokeilevasti rakosellaan! Josko sitä rupeaisi pikkuhiljaa tsekkailemaan miltä maailma näyttää. Muutama päivä sitten huomasin, että pikkutyypin korvatkin olivat hieman raottuneet. Nyt ne selvästi jo värähtelee kovemmille äänille, joten jollain tavalla jätkä rupeaa hiljakseen havainnoimaan äänimaisemaakin. 

Noita-emo (Omituinen Källeröinen) pääsi emonsa Lunan (Nutukas Illusia) eli pikkujätkän mummun kanssa terassille nauttimaan ihanan keväisestä lämpimästä päivästä. Kerjäämään kahvittelijoilta ja kyttäämään maailman menoa terassilta. Koiramammoilla oli ihan samanlaiset elkeet, leuka polvelle tai syliin ja suloisin kerjuuilme naamalle.

Noidan antibioottikuuri loppui eilen ja sektiosta on ihan pian kaksi viikkoa. Sen kunniaksi päätin kävelyllä päästää Noidan pitkästä aikaa vapaaksi. Noitahan on ulkoillut synnytyksen jälkeen ihan täysin hihnassa, toisaalta siksi, että leikkaushaavaa on pitänyt varoa ja toisaalta siksi, että emokoiran vietit ovat vetäneet ojiin, kivienkoloihin sekä vajojen ja kivien alle pesäkoloja etsimään. On ollut turvallisempaa pitää hormonimyskyissä riepova emokoira kiinni. Noidan ilme oli erittäin epäuskoinen, kun päästin sen hihnasta ja annoin luvan kulkea vapaasti. Lyhyen epäuskoisen hetken jälkeen Noita laittoi korvat linttaan ja painalsi turkki hulmuten riemukieppejä ja -piruetteja pitkin peltoa. Olemus huokui riemua. :)

Terassikyylät Luna ja Noita.

Luna-mummukka toivottelee kaikille rattoisaa ja leppoisaa pääsiäistä!

Noita oli aavistuksen huolissaan kuvaussessioista ja seurasi silmä tarkkana, 

että pojalla oli varmasti kaikki hyvin.

Kaksi Omituista.

Illalla poitsulla oli jo molemmat silmät rakosellaan. Hämmästyttävää miten nopeasti nämä kehittyy tässä vaiheessa. Lisäksi se ilmiselvästi harjoitteli haparoivasti kävelemistä, kurotteli kaulaa ylöspäin, istui suorin etujaloin ja yritti huojahdellen punnerrella pulleaa olemustaan ylöspäin. Jalat ja tasapaino ei vielä pysy harjoituksissa mukana, mutta hyvää yritystä meiningissä on selvästi. Sisarusten puutteessa poitsu harjoitti sellaista herttaisen kömpelöä pystypainia kättäni vasten, hamusi sitä suuhun ja huitoi tassulla, pikku-äijä oli niin tosissaan. 

Pullea pikkumies.

14.4.2014

15.4.2014

15.4.2014

Tyytyväisiä tassuja.

Noita (O. Källeröinen) ja ensimmäinen toisen polven Omituinen.

Hilu.

Hilu (O. Hallahiippo) poropaimennustapahtumassa Rovaniemellä.

kuva Minna Rinne

Enemmän kuin voipaketti.

Täällä olis pikkutyyppi, joka on enemmän kuin voipaketin kokoinen painossa ja todennäköisesti aamuun mennessä jo tuplannut painonsa syntymästä. On huvittavaa seurata jokseenkin pyöreävatsaisen pentukoiran möngintää. Tohkeissaan ryömitään kohti emon maitobaaria, matkalla kompastellaan viltin ruttuihin ja kierähdetään selälleen. Eihän pulleaa olemusta sentään ihan samantien katoltaan saada, vaan jalat sätkii hetken taivasta kohden kuin koppakuoriaisella, ennen kuin vakaampi alusta löytyy tassujen alle.

Noita (O. Källeröinen) ja Noidan oma poika.

Täyden palvelun talo.

4vrk.

UROS - 406g (lisäystä syntymäpainoon 47,10%, eilisestä 19,41%)

(syntymäpaino 276g, 1vrk 285g, 2vrk 304g, 3vrk 340g, 4vrk 406g)

Poika kasvaa hurjaa vauhtia. Tyypillä on tasan kaksi tehtävää täyden palvelun talossa, syödä ja nukkua. Ja ehkäpä vielä kolmaskin tehtävä. Syödä. Maitobaarissa ei ole minkäänlaista kilpailua ja kyllähän sen sitten "pikkutyypin" painogrammoista näkee - ja siitä pulleasta vatsasta. Poika on nostanut syntymäpainoonsa jo liki puolet lisää. Noidan (O. Källeröinen) helmoissa häärii maitoporsas ja mamma senkun tyrkkii sitä vain paremmalle tissille, jos toisesta hanasta meinaa tavara loppua.

Tänään pikkupojalta leikattiin ensimmäistä kertaa kynnet. Se antoi oman mielipiteensä moiseen toimenpiteeseen ja sättäsi eri suuntiin. Tällä hetkellä elämää pikkarainen vaikuttaa varsin vilkkaalta tapaukselta, joka kuitenkin sitten yllättävänkin hyvin rauhoittuu jäädessään yksin pentulaatikkoon, kun emoeläintä käytetään ulkona ja suihkussa. Poika ei jää paljoa kitisemään perään, vaan hetken pyöriskeltyään änkeää joko pehmolelun viereen tai ryömii emonsa mytyksi riepoman viltin sisälle. Musta pylly vain jää näkyviin.

Noidan omat ihmiset pentulaatikon äärellä.

Pieni maitoparta ja huoltaja.

Tänään Noita (O. Källeröinen) sai mieluisia vieraita, kun sen ikiomat ihmiset Anna ja Antti tulivat kylään katsomaan Noitaa ja uutta tulokasta. Tuore emokoira ei tiennyt miten olisi pitänyt olla, kun toisaalta piti tervehtiä riemukkasti maailman tärkeimpiä ihmisiä ja toisaalta maailman tärkein pieni jälkikasvu tarvitsi laatikossa emoa vierelleen. 

Noita on päivän mittaan opetellut huoltotoimenpiteitä ja illasta ne rupeavat sujumaan jo varsin mallikkaasti. Alkuun irvistelyä ja syljeskelyä aiheuttanut pennun kakkakin alkaa maistua tunnolliselle emoselle...

"Noita mikä sulla on siellä?"

Noita ja Anna.

Oi...

Noita ja poika.

Kahvi jäähtyi kuppiin, kun haltioituneena tuijotin emon ja pennun unta. Molempien jalat nytkähtelivät ja huulet liikkuivat unen tahtiin. Pikkuisen pojan suun ja kielen yhteiset kuviot mukailivat imemisen liikkeitä.

Iloa ja surua.

 

Lyhyesti kerron, että viime yönä eläinlääkärin avustuksella maailmaan saatettiin pieni ja suloinen musta merkkivärinen poika (278g). Noita (O. Källeröinen) oli stessaavasta tilanteesta huolimatta hurjan reipas ja urhea emokoira ja ihana kaksikko voi tällä hetkellä tilanteeseen nähden hyvin.

 

Tähtien asennot eivät olleet oikeat, sillä pennuista kaksi eivät selvinneet elämään. :( Olen erittäin erittäin surullinen ja lohduton pienten tyttöjen kohtalosta, mutta elämä jatkuu ja olemme onnellisia tästä yhdestä pienestä, jota Noita saa hoitaa ja joka tulee saamaan  hellää huolenpitoa siskojensakin puolesta.

 

Noita ja poikansa tutustuvat toisiinsa eläinlääkärillä.

Noita ja poikansa kotiutuneena.

Noidan katseesta näkee väsymyksen ja lääkkeiden aiheuttaman poissaolevuuden.

 

Pikkutyyppi on alun hapuilun jälkeen keksinyt mikä on elämän tarkoitus ja roikkuu emon maitobaarissa jopa silloin, kun nukkuu. Siitä on sitten hyvä jatkaa imuttelua heti kun herää. :) Noita on pikkuhiljaa päivän mittaan alkanut hoitaa pentua paremmin, vaikka aluksi se oli hämillään uudesta tulokkaasta ja tokkurainen eläinlääkärillä annetuista lääkkeistä. On kuitenkin kiva huomata miten tuoreen emokoiran päässä raksuttaa, kun se yrittää ratkoa miten tuo pentu toimii. :) Pienin askelin parempaan suuntaan, pääasia, että Noita yrittää, vaikka se ei kaikkea heti osaakaan.

 

Pieni koira.

 

 

Kerron koko tarinan vielä joskus, tällä hetkellä olen aivan liian väsynyt ja surullinen siihen.

Nyt tapahtuu!

No niin, nyt olisi uutisoitavaa! Noidan (Omituinen Källeröinen) sikiövesi meni aamupäivästä ja nyt vihdoin odottelun jälkeen rupeaa näkyä supistuksia. Pentupeti saa rajua käsittelyä tulevalta emokoiralta. Uusia Omituisia on tulossa maailmaan, saa jännittää mukana!

Lisäraporttia luvassa myöhemmin.

Noita eilen rauhallisissa tunnelmissa keräämässä voimia tulevaan koitokseen.